Eilen vietettiin siis koiranpäivää (meillä koirienpäivää, niitä kun on useampi kuin yksi), ja sen kunniaksi oli tarkoitus tehdä pitkä metsälenkki, juosta ehkä vähän ja mitä kaikkea.
Mutta koska suuret suunnitelmat liittyivät pitkälti ulkoiluun, päätettiin jäädä sisälle, koska let's face it- me ollaan sokerista! Luru ei kävele, jos ulkona on märkä maa, Hukkaa vituttaa ja Miska roiskii joka suuntaan niin että toisetkin on ihan märkiä ja se ei ainakaan ole kivaa.

Niinpä koiranpäivän hemmotteluun kuului perinpohjainen rapsuttelutuokio Miskalle, leikkihetki Lurun kanssa ja juttujen nostelua ja supattelua Hukan kanssa.
Ja iltaruuat aktivointileluista, joita talouteen on kerääntynyt jo kolme.

Spinny- lelu kuluu tätä nykyä lähinnä Lurun kanssa, isommille se on jo liiankin yksinkertainen. Fighter ja upouusi (meille siis) Turbo on Hukan ja Miskan heiniä. Fighter alkaa olla jo Hukalle liian helppo sekin. Enää ei pidä vahtia, mitä koira tekee, kun se selvittää ongelman ja syö herkut. Ja Turboonkin meillä on ihan omat systeemit vähän kaikilla!

Hyvää (eilistä) koiranpäivää näillä kuvilla toivottelee koko karvainen halijengi :)

Á la Luru. Toisinsanoen Luru teki match show- debyyttinsä tänään Oulun Ruskossa.

Maa oli märkä ja kesken pentujen kehää alkoi sataakin, ja olihan se nyt ihan kamalaa. Luru ei kertakaikkiaan pida siitä, että tassut kastuu. Niinpä tuomari tuumasi, että huomaa, ettei Luru pidä märästä alustasta, kun "jalat harotti juostessa joka suuntaan".
Luru yritti myös harrastaa vilunkipeliä pussaamalla tuomaria reippaasti heti kun tuomari kumartui rapsuttamaan pientä poikaa. Myös pöydälle nostettu Luru nosti etutassut salamana tuomarin olalle ja pusutteli antaumuksella. Yleisöä huvitti suuresti, samoin minua ja tuomaria.

Seisomista kokeiltiin kotona muutaman kerran, samoin paikan päällä pari kertaa. Harjoituksen määrään nähden Luru teki aivan mielettömän hyvän suorituksen. Seisoi nätisti paikallaan, juoksi vieressä/takana/lähettyvillä kehässä (tosin jalat harottaen sinne tänne) ja heilutti häntää koko ajan joka suuntaan.

Ja hieno suoritus kantoi hedelmää. Kehässä 10kk kääpiövillakoiran pennun kanssa Luru sai sinisen nauhan, ja sinisten pentujen kehässä pikku-cockerimme sijoittui kolmanneksi. Se ei oikein tiennyt mitä hienoa se ehti tehdä, kun yks kaks se vietiin ison ruokasäkin viereen ja sai vielä namejakin.

Seuraavaksi mietitään, missä vaiheessa pennulle syötetään neljän kilon säkki Happy Dogia.

Löysin hassun testin Pian blogista, ja ajattelin tehdä sen jokaisen koirani kohdalta.
H= Hukka, M= Miska ja L= Luru (R= Rölli)

OLETKO VAARALLINEN KOIRANOMISTAJA?

Valitse kustakin kysymyksestä parhaiten itseesi ja koiraasi soveltuva vastaus, ja lopuksi laske pisteet yhteen.

1. Mitä tapahtuu, kun kutsut vapaana olevaa koiraasi?
- En ikinä antaisi koirani kulkea ilman hihnaa! (7 pistettä) R
- Koira tulee, jos kädessäni on makkaraa tai muuta hyvää. (5) M, L
- Koira tulee, jos sillä ei ole muuta tekemistä. (3)
- Koira tulee, ellei paikalla ole muita eläimiä tai ihmisiä. (2) H (tämä on vähän hankala selittää)
- Koira tulee, vaikka olisi parhaillaan jahtaamassa pikkueläimiä. (-5)

2. Poissaollessasi koirasi on…
- Vapaana luonnossa – koirani tarvitsee vapauttaan!* (10)
- Kytkettynä etupihalla karkoittamassa ei-toivottuja vieraita. (12)
- Kytkettynä tai juoksulangassa alueella, jonka ohi kulkee usein ihmisiä. (8)
- Vapaana alueella, jota ympäröi ns. näkymätön aita. (8)
- Vapaana aidatulla alueella, jonka ympärillä on usein ihmisiä ja muita koiria. (6)
- Turvallisessa kenneltilassa tai tarhassa rauhallisella paikalla. (1)
- Vapaana asunnossani, koska koirani ei aiheuta vaaraa itselleen. (0) R
- Häkissä tai rajatussa tilassa sisällä, koska koira voi aiheuttaa vaaran itselleen ja sillä on koulutus meneillään. (0) H, M, L
- Häkissä sisällä, koska koira tuhoaa paikkoja eikä sitä voi kouluttaa. (6)

3.Kuinka koirasi käyttäytyy hihnassa:
- Minulla ei ole aikaa viedä koiraani remmilenkeille. Koirani saa paljon liikuntaa temmeltäessään vapaana pihalla. (10)
- Minun täytyy lenkittää koiraani iltaisin tai hiljaisina aikoina, koska koirani suhtautuu aggressiivisesti muihin. (10)
- Koirani vetää kovasti hihnassa ja raahaa minua perässään, vaikka olen yrittänyt kaikkia konsteja lopettaakseni vetämisen. (8) L (mutta se on vasta pieni, homma on kesken) R (ehkä myös, tosin se kiskoo taaksepäin!)
- Annan koirani juosta naapurustossa vapaana katselemassa paikkoja. (9)
- Koirani hihnakäyttäytyminen on moitteetonta, paitsi silloin, kun vieraita ihmisiä tai koiria tulee vastaan. (3) M
- Koirani kävelee kauniisti vierelläni, vaikka ympärillä olisi häiriötekijöitä. (0) H
- En tarvitse hihnaa, koska koirani kulkee käskystä vierelläni häiriötekijöiden ohi. (-2)

4.Miten koirasi suhtautuu hoitotoimenpiteisiin (harjaus, kynnenleikkuu, lääkkeiden antaminen…):
- Koiralle pitää laittaa kuonokoppa ennen kuin voin koskea siihen. (8)
- Koirani ei tarvitse mitään hoitotoimenpiteitä. (10)
- Vien koirani eläinlääkärille tai trimmaajalle, koska en uskalla tehdä toimenpiteitä itse. (9)
- Koirani ei ole järin innoissaan, mutta sietää hoitotoimenpiteet. (2) H, M, L, R
- Koirani rakastaa hoitotoimenpiteitä! (0)

5. Entä, kun koirasi käyttäytyy huonosti? (****)
- Menetän malttini. Mokoma paskiainen tekee sen vain ärsyttääkseen minua. (10)
- Turhaudun, koska sellaista tapahtuu niin usein. (6)
- Jätän asian joskus huomioimatta, koska olen niin kiireinen. (8)
- Yleensä huomaan koirani pahanteon liian myöhään puuttuakseni siihen.*** (8)
- Jätän huonon käytöksen huomioimatta ja toivon, että ongelma ratkeaa itsestään. (8)
- Torun tai rankaisen koiraa ja jatkan omia hommiani. (5)
- Korjaan koiran käytöstä ja kehun tai palkitsen, kun koira lopettaa pahanteon tai muuttaa käytöstään. (1) H, M, L, R
- Suorastaan odotan näitä loistavia koulutusmahdollisuuksia! (0)
- Mamman oma pikku kultamussukka ei ikinä käyttäytyisi huonosti! (15)

6. Koirasi on:
- Kokenut menneisyydessä hirvittävän kovia ja sitä täytyy ymmärtää sekä kohdella silkkihansikkain. (10)
- Oma täydellinen vauvelini. (10)
- Ihan vaan koira, ei enempää eikä vähempää. (5)
- Koira, jolla on koiran halut ja tarpeet. (0) H, M, L, R

7. Miten sujuu pienten lasten ja koiran yhteiselo?
- Jätän koirani turvallisin mielin keskenään lasten kanssa. Voin luottaa koiraani. (10)
- Suljen koirani toiseen huoneeseen, koska se vihaa lapsia. (7)
- Pidän koiraa silmällä koko ajan. (4)
- Pidän aina silmällä sekä koiraa että lapsia. (0) H, M, L, R
- Koirani ei ole koskaan ollut tekemisissä lasten kanssa. (8)

8.Minulla on kaksi tai useampia koiria, koska:
- En ehdi viettää tarpeeksi aikaa koirani kanssa. Kun niitä on kaksi, ne pitävät toisilleen seuraa. (10)
- Omistan vain yhden koiran, koska minulla ei ole aikaa, rahaa tai tilaa useammalle. (0) R
- Omistan vain yhden koiran, koska se vihaa muita koiria. (8)
- Minulla on tarpeeksi aikaa, energiaa, tilaa, rahaa ja muita tarvittavia resursseja nauttiakseni kaikista koiristani. (0) H, M, L (minähän en huolehdi näistä yksin)
- Tiedän, että osaan huolehtia koiristani paremmin kuin kukaan muu.** (20)

9. Onko koirasi leikattu eli kastroitu tai steriloitu?
- Leikattu omasta pyynnöstäsi alle puolivuotiaana. (2)
- Leikattu omasta pyynnöstäsi yli puolivuotiaana. (0) L (voinen laittaa näin, vaikkei sitä vielä ole kastroitu)
- Leikattu jo ennen kuin sait sen. (0)
- Leikkaamaton, koska se on rekisteröity rotukoira. (8)
- Leikkaamaton, koska koira ikävöisi kiveksiään tai kohtuaan. (7)
- Leikkaamaton, koska terveys- ja luonnetestien mukaan se on erinomainen rotunsa edustaja. (0)
- Leikkaamaton, koska kasvattaja haluaa koirastani pennun. (8) M
- Leikkaamaton, koska olen liian kiireinen, epäjärjestelmällinen tai rahaton huolehtiakseni asiasta. (10)
- Leikattu terveyssyistä, mukaan lukien se, jos se ei terveytensä tai luonteensa puolesta ole rotunsa hyvä edustaja (0) H, R

10. Totteleeko koirasi komentoja kuten istu, maahan ja paikka:
- Koirani ei tarvitse kouluttamista. (10)
- Vain jos käsillä on herkkupalkkaa. (8)
- Vain jos sen huomio ei ole kiinnittynyt johonkin muuhun. (8)
- Tottelee, jos ympärillä ei ole liian paljon häiriötä. (5) L, R
- Tottelee, jos ympärillä ei ole isoja häiriötekijöitä (esim toisia koiria). (3) M
- Tottelee häiriötekijöistä (esim. toiset koirat ja ihmiset) huolimatta . (0) H

* Jos asut maalla ja koirasi vartioi karjaa tai lampaita, saat vain yhden pisteen.
** Jos todella ajattelet näin, hanki apua. Saatat olla eläintenkeräilijä.
*** Tätä ei ole alkuperäisessä testissä, mutta minusta saman pistemäärän voisi saada myös, jos toruu koiraa vahingon jo tapahduttua, esim. kun tulee töistä ja löytää huonekasvit lattialta.

PISTEET:

75 tai enemmän – Saatat olla kuolettavan vaarallinen koiranomistaja. Ellet muuta tapojasi, on erittäin todennäköistä, että koirasi aiheuttaa pysyviä vammoja muille ihmisille tai päättää päivänsä ennenaikaisesti ala-arvoisen käytöksesi vuoksi. Sinun ei pitäisi omistaa minkäänlaista koiraa.

50-75 pistettä – Olet vaarallinen koiranomistaja. Naapurisi vihaavat todennäköisesti sekä sinua että koiraasi. Ihmiset välttelevät sinua ja kiertävät kadun toiselle puolelle pysyäkseen poissa tieltäsi. Koirasi saattaa vahingoittaa tulevaisuudessa joko ihmisiä tai toisia koiria. Hanki apua pikimmiten!

40-50 pistettä – Olet ongelmakoiranomistaja. Kaikki tuntevat koirasi – vääristä syistä. Naapurisi ovat valittaneet sinusta niin usein, että poliisi muistaa jo, missä asut. Eläinlääkärit teeskentelevät ilahtunutta saapuessanne vastaanotolle. Jotkut ystävistäsi eivät halua tulla kylään, koska eivät halua joutua tekemisiin koirasi kanssa. Vaikka koirasi ei ikinä purisikaan ketään, on mahdollista, että se lopetetaan tai annetaan uuteen kotiin huonon käytöksensä vuoksi – vaikka todellisuudessa syy on sinun.

30-40 pistettä – Olet ärsyttävä koiranomistaja. Naapurisi pitävät sinusta, mutta toivovat silti joskus salaa, että muuttaisit pois. Lastesi ystävät eivät halua leikkiä koirasi kanssa. Sinulla ei varmaankaan ole kovin paljon aikaa koirallesi, tai sitten hemmottelet sitä ylenpalttisesti – tai mikä pahinta, sekoitat koiraparan pään lopullisesti vuorottelemalla lellittelyn ja huomioimattomuuden kanssa. Eläinlääkärisi pitää sinusta, mutta tuskin suosittelisi sinua hyvänä koiranomistajana, jos joku kysyisi.

20-30 pistettä – Olet kelvollinen koiranomistaja. Koirasi käy harvoin ihmisten hermoille ja sen käytös parantuu kaiken aikaa. Ihmiset ovat yleensä iloisia tavatessaan koirasi, ja vaikka eivät olisikaan, koirasi ei häiritse heitä. Eläinlääkärisi kehuisi sinua mielellään, jos kasvattaja tai eläinsuojeluyhdistys pyytäisi suosituksia.

Vähemmän kuin 20 pistettä – Olet erinomainen koiranomistaja. Vaikka lemmikkisi olisi ollut alussa ongelmakoira, omistat nykyisin kelpo koiran. Ystävät ja naapurit kysyvät sinulta mielellään neuvoa koirankoulutusasioissa.

Hukka 5 p.
Miska 22 p.
Luru 21 p. (suhteutan edelleen tämän siihen, että Luru on vasta pentu ja koulutus on kesken)
Rölli 23 p. (ja tämähän voidaan suhteuttaa siihen, että Rölli on vanhempieni koira, vaikka se "minun koira" tavallaan onkin)

Yllättävän paljon tuli pisteitä ihan siitä, ettei Miskaa ole leikattu! Jos tuosta vähentäisi ne kahdeksan pistettä, jotka tulee siitä, että kasvattaja haluaa Miskan isäksi jollekin pentueelle kunhan se on kuvattu ja käytetty näyttelyssä, se saisi vain14 p.)

Pöhköstä hihnakäyttäytymisestä tulee myös miinuspisteitä.
Itsehän näen ongelmakohtana Hukan resurssiaggression, joka saa sen välillä hermostumaan pikkuveljilleen, ja isompien koirien hyppimisen, kun tervehditään ihmisiä.

Loppuun vielä veljekset sisämetsässä! Miska-parka on aina niin kovin ylpeänä kuvissa selkä suorassa ja nokka kohti kattoa. Oikeasti kullanmuru on kiltti ja suloinen eläin, jolle iski välittömästi kuvan oton jälkeen armoton halipula.

Sanovat. Tässä Hukan mielipide.

Että foliohattu päähän vaan, kyllä se siitä.

Luru Iivari Kiljunen täytti helmikuun lopussa viisi kuukautta. Jos vanha laki olisi yhä voimassa, sanoisi se jotain siitä, saanko enää pitää pentukoiraa irti taajamassa. Sanoohan tämä uusi lakikin asiasta yhtä ja toista, mutta toisaalta... koska minä sitä lakia niin pilkuntarkasti olisin noudattanut?

Pienet pojat eivät ulkoile irti taajamassa, paitsi aidatulla alueella. Kukaan ei vain ole määritellyt aidattua aluetta sen tarkemmin, ja nytpä aidattuna alueena toimii kerrostalomme pihassa sijaitseva tenniskenttä. Sen aidassa on suuri reikä eikä ovi mene talvella lumen vuoksi kiinni, mutta koirat rakastavat aitausta. Se on meidän oma yksityinen koirapuistomme. Siellä on tällä hetkellä lunta reilusti yli ihmisten polvenkorkeuden, eli pieni pentuparka joutuu tekemään tosissaan töitä voidakseen edetä hangessa isompien perässä. Isovelikoira etenee hangessa harkituin loikin ja pysähtyy aina kauimmaiseen nurkkaan murisemaan metsikölle. Edelleenkään ei ole selvää, mille herrakoira murisee, mutta jotain sangen epäilyttävää metsikössä yhtä kaikki on. Ja onhan herrakoira sentään suuri johtajauros - suuri johtajanarttu on antanut sille luvan kuvitella niin. Johtajanartulla itsellään kun on yleensä kiireitä emännän kanssa leikkimisen muodossa aitauksessa ollessamme.

En edes muista montako tennispalloa tai muuta lelua lumi on syönyt aitauksessa talven aikana. Kunhan kevätaurinko sulattaa lumen kunnolla, teen aitaukseen Hukan kanssa lelujenetsintäretken, ja noukin sieltä mukaan kaikki lumen haalentamat tennispallot ja jäiset kepit ja muut lelut, mitä koirat sinne ovat raahanneet.
Voi olla, että armas puolisoni joutuu taloyhtiön kokouksessa selittelemään aitauksen täyttänyttä tassunjälkijonoa ja miljoonia leluja joita siellä on.

Koirat ovat myös saaneet ihan uusia leluja. Kuvassa on kertakaikkisen hauska aktivointilelu, jonka sisälle piilotetaan namia ja koira saa etsiä ne sieltä. Välillä jopa koko ateria jemmataan vihreään luunmalliseen leluun. Tosin pentukoira on keksinyt, että jos syö lelun ympäriltä, ruoka paljastuu paljon helpommin... jostain syystä nuoriherra ei siis saa koskea leluun yksin ollessaan!

Luru on myös pieni superkoira, kalsarisankari uudessa hienossa puvussaan. En vain voi sille mitään, mutta kalsarisankari oli ensimmäinen asia mikä tuli pikkupojasta mieleen. Hurtan hieno puku on kyllä hyvä olemassa, ettei turkki ole aivan lumen peitossa, ja että ulkona on kiva kulkea. Mutta kovin uskottava nuoriherra ei kyllä ole!

Parempaa kuvaa ei yrityksistä huolimatta ole tullut, koska nuorimies on sitä mieltä, että paska puku, en poseeraa!
Silti tuostakin kuvasta jo huomaa, että Lurusta on tullut iso poika. Katselin yksi päivä kasvattajan ottamia kuvia, kun Lurun veli on emonsa luona kyläilemässä. Sehän on jo melkein emonsa korkuinen! Tuokin meidän pieni pehmolelu täyttää koko sylin jo.

Nuoriherra todella on sylikoira. Se ei tiedä juuri mitään niin ihanaa kuin syli. Oman ihmisen syli, ja kun ihmisiä on kaksi, niin voi pojat! Kyllähän Miskakin tykkäsi pentuna sylilojumisesta, ja tykkää edelleen, mutta Miska on silti pieni itsenäinen herrakoira. Luru juoksee koirapuistossa (jossa eilen kävimme) vähän väliä ihmistensä luokse pitkä valkoinen häntä liehuen, että jeee, mun ihmiset!! Miska tallustelee missä huvittaa ja ehkä puolen tunnin välein vilkaisee, että jaha, on ne vielä paikalla, ja jatkaa menoaan. Hukka on jotain siitä väliltä. Se pitää silmällä ihmisiään (tai ehkä oikeammin ihmistään), muttei vaivaudu kiehnäämään luona koko aikaa. Välillä toki, mutta kyllä se juoksee omilla teilläänkin.
Ja silti koko laumassa on kokonaista yksi koira, joka tulee luokse välittömästi kun kutsu kuuluu. Miska seikkailee omilla teillään, ja Luru saattaa myös jäädä ihailemaan jotain omaa juttuaan.

Kai meillä on silti toivoa, vai mitä?

Oulu on ilmeisen hyvä paikka kasvattaa pieniä koiralapsia kohti isojen koirien haasteita. Luru sai joulukuun 22. päivä ensimmäiset rokotuksensa, ja pääsi 28. päivä pentukerhoon painimaan toisten pienten koiralasten kanssa.

Luru 15vk 6pv ja 14vk kleinspitz- pentu

Eilen oli kolmas, eli Lurun kohdalla viimeinen pentukerhokerta. Eläinlääkäriasema Akuutti tarjoaa rokotusten yhteydessä koiranpennuille mahdollisuuden pentukerhoon kolmena viikkona.
Ensimmäinen kerhokerta on viikon ensimmäisten rokotusten jälkeen, ja kolmannella kerralla voi ennen kerhon alkua ottaa pennulle tehosterokotukset. Sitten pentu voi jäädä samantien leikkimään toisten pentujen kanssa, ja rokotusshokin varalta ollaankin jo valmiiksi lääkärissä!

Pentukerho kokoontuu Akuutin tiloissa, tila jaetaan kahtia isoille pennuille ja pienille pennuille. Ratkaisu on perusteltu, koska isojen pentujen puolella painii ja vemmeltää sellaisiakin koiria, kuten amerikanakita, dobermanni, rottweiler ja lukuisa määrä noutajia ja muita hölmäkkeitä.
Pikkupentujen puolella pienimmästä päästä on muun muassa venäjäntoy- pentu, joka pisteli asenteella turpiin kaikkia jotka yritti rajoittaa sitä liikaa. Minkä pikkuveijari koossa hävisi, luonteella voitettiin.

Luru Iivari ja sama höpsö kleiniuros. Valkoinen mytty on pieni muistaakseni bichon-uros, jonka kanssa Luru paini antaumuksella kaikki kolme kertaa. Ylävasemmalla myös ujonpuoleinen bordercollie.

Luru Iivari oli tietenkin pikkukoirien puolella, vaikka olisi pärjännyt varmasti hyvin isojenkin puolella parin suomenpystykorvan ja labbiksen seurassa. Pienten pentujen puolella pikkutyyppi oli suurin.
Jos suurempia pentuja hirvitti isojen puolella, sai pienempien puolelle tulla olemaan "turvassa", ja sitä käytettiinkin joka kerta. Pystykorvan kanssa Lurulla oli paljon juteltavaa, kun pystykorvalapsi pienten puolelle tupsahti.

Huomattiin myös, että on ihan syytäkin olla koko ajan ihmisen aidalla, kun pieni venäjäntoy päätti olla suurempi kuin onkaan, ja mennä livisti aidan raosta isojen koirien puolelle. Hoitaja sen sieltä palautti takaisin omalle puolelleen aitaa.

Pentukerhossa pennut saavat siis leikkiä keskenään ja oppia koirien kieltä, mikä on tosi hyvä juttu, etenkin jos laumaan ei pennun lisäksi muita koiria kuulu. Tai jos lauman muut koirat eivät ole kärsivällisiä pennun kanssa tms.

Samalla kun pennut leikkivät keskenään ja omistajat (tietenkin) pitävät niitä silmällä, eläinlääkäri puhuu jostain tuikitärkeästä asiasta. Olemme kuulleet luennon ruokinnasta, terveydenhuollosta (viimeksi oli mahdollisuus mm. opetella lääkärin tai hoitajan kanssa leikkaamaan pennulta kynnet), koulutuksesta ja kai jostain muustakin vielä. Ollaan opittu myös luonteen periytymisestä, koirien kielestä ja loishäädöstä.
Jopa minä olen oppinut uutta asiaa, vaikka ei ensimmäinen koiranpentu olekaan! Joten voisin kuvitella kerhon olevan tosi hyvä ajatus ensimmäisen pennun omistajille.

Akuutti saa kyllä lisäpisteitä tästä pentukerho-toteutuksesta meidän laumalta!

Näin väsynyttä sakkia oli kesken leikkien, kun otettiin hetkeksi huilimaan ennen kuin menee ihan överiksi pojilla!

Akuutin sivun löydät osoitteesta http://www.elainlaakariasemaakuutti.fi/

No ei niitä karkailevia koiria ole kuin yksi. Rakas pieni karvakorvamme Miska päätti eilen, että nyt riitti ja lähti kesken metsälenkin.
Ihmisille ehti tulla jo suuren suuri hätä, toiselle vähän suurempi kuin toiselle (se toinen kun on realisti ja toinen pelkää heti pahinta).

Mikka on viime aikoinan osoittanut tietynlaista korvattomuutta. Sen prioriteettilistan kärkisijoilla ei ole enää emännän miellyttäminen. Ei, kärkipaikkoja pitävät omakiva, jännäthajut, pikkuveli ja mikätuollameni?.
Mamman miellyttäminen on jossain sijalla seitsemän tai kahdeksan. Joten onko siis ihmekään, että jos sille ärähdetään kesken lenkin, se lähtee omille teilleen. Eipä ole. Se yritti lähteä jo lauantai-iltana omille teilleen etumetsässä (etumetsään pääsee suoraan etupihalta, eli parkkipaikalta), kun päästin sen ja Hukan juoksemaan irti ennen nukkumaanmenoa. Kun on vaan tottunut hiljalleen siihen, että vislaus tarkoittaa koirien luoksetuloa, ei kovin pian totu siihen että tilanne on muuttunut.
Hukka tulee luokse. Sille mamman miellyttäminen on edelleen prioriteettilistan ykkösenä. Miska kaarsi vähän lähemmäs, poikkesi polulta umpihankeen, nosti jalkaa muutaman kerran, bongasi jännän karahkan vähän matkan päässä, raahasi sitä lähemmäs emäntää ja Hukkaa, juoksi täysillä kohti- ja kaarsi ohi!

Vaadittiin kunnon karjaisu ennen kuin herrakoira suostui tulemaan luokse asti sangen kysyvä ilme ruskeissa koiransilmissään. "Mitä sä nyt meuhkaat?" sanoi Miskan koko olemus kun kytkin sen samantien takaisin hihnaan. Hukka sai jatkaa irtireuhaamistaan koko metsänpätkän.

Sunnuntaiaamun lenkillä oli tarkoitus antaa koirien juosta vapaana ja häätää Miska hetkeksi laumasta, jos se vielä temppuilee. No, enpä ehtinyt. En viitsinyt sitä kovin montaa kertaa huudella, odotin hetken ja kun ei tullut, käännyttiin polulla ympäri. Kun herra säntäsi täyttä vauhtia meitä kohti, ärähdin sille ja se jatkoi muina miehinä matkaansa polkua pitkin näkymättömiin. Kun sitä ei vielä hetken päästäkään näkynyt, alkoi tulla vähän hätä.

Löytyihän ukko lopulta. Se oli löytänyt jotain tosi jännää- juoksuisen saksanpaimenkoiran! Tyyppi ei käsittänyt ollenkaan, miksi mammaa itketti kun saksanpaimenkoiran emäntä huusi koiran olevan siellä. Ei se ymmärtänyt yhtään miksi nappasin sen syliini ja rutistin lujasti. Se olisi tahtonut jatkaa neitikoiran liehittelyä ja paheksui syvästi ajatusta kotiinlähdöstä, saati hihnaan joutumisesta.

Miskan päiväjärjestykseen on siis lisätty aimo annos treeniä, treeniä ja treeniä. Ohitusharjoituksia, luopumista ja luoksetuloa.

Se toinen karkaileva koira muuten. Se on Luru, joskaan siltä ei karkailu vielä oikein suju. Yritys on välillä tosi kova, mutta kun lunta on paljon ja pentu on pieni, ei hommasta oikein tule mitään. Eilen se oli toista kertaa irti metsikössä, ja päätti yllättäen että sepä lähtee nyt, kun isoveli on kerran näyttänyt mallia miten se tapahtuu. Nuoriherra pääsi ehkä kaksi metriä umpihangessa, kunnes lunta oli yli selän ja pentu katsoi parhaaksi kiljua apua! Hukka lipaisi sitä nenästä ja se vietti hetken emännän sylissä kun oli vähän jännää.

Kenkä puolestaan karkasi tänään. Olin reipas ja tomera ja käytin koko porukan yhtä aikaa ulkona, mitä ei kovin usein tapahdu yhden ihmisen toimesta. Vein ne sattumalta umpihankeen tarpomaan, enkä muistanut tarkistaa, onko kengät kunnolla jalassa ja lumilukolla varustettuna. Eipä ollut, ja niin jäi hassu talvisaapas hankeen Lurun muristavaksi.

Liekö kengällä johtajuusongelma?

Luru Iivari kävi tänään ensimmäisillä rokotuksillaan. Vähän jännitti, eikä olisi huvittanut yhtään tulla pois boksista eläinlääkärin pihassa. Ja odotushuoneessa heiluteltiin ensin häntää vastaanottoa hoitavalle pieneläinhoitajalle ja sitten istua kökötettiin varamamman sylissä silmät lautasen kokoisina.
Erityisesti upea kermanvärinen salukiuros oli hurja tuttavuus, sehän nähkääs mölisi kuin Hukka ja Miska yhteensä!

Oli se hyvä, että oli oma ihminen mukana.

Eläinlääkäritätikin oli vähän pelottava, sehän sohi kaikenlaisilla vekottimilla, joilla paineli massua ja kylkiä ja kehtas käännellä korvia ja huulia ja vielä tunnusteli hännän altakin. Joku raja, sanoi Lurun ilme! Rokotuksia pikkuinen reipas koiralapsi ei edes huomannut, koska lääkäritäti antoi pöydälle läjän nameja herkuteltavaksi. Jostain syystä sitä on aina hirveän ylpeä koirasta, joka ei huomaakaan rokotusta, mutta se taitaa olla enemmän ihmisten juttuja se.

Lopputulos lääkärikäynnistä on kuitenkin se, että napatyrää ei tuntunut (eli ei ole), korvat ja silmät on hyvännäköiset (sekinhän me jo tiedettiin), pallit on laskeutuneet, toinen ei ole vielä ihan pussinpohjalla asti, mutta laskeutunee sinne ihan pian. Alakulmahampaita täytyy käännellä ulospäin, kun painavat ikävästi kitalakeen- siellä näkyy jo pienet kuopat.

Lääkäristä käveltiin keskustaan (tai minä kävelin ja pentu vitkutteli niin paljon että pääsi lopulta syliin), käytiin pankissa ja kirjakaupassa ja parissa muussakin kaupassa hoitamassa joulujuttuja. Ja hurmaamassa ihmisiä, kuinkas muutenkaan. Divariin juututtiin pitkäksi toviksi saamaan lepertelyjä.

Kotiintullessa pieni poika nukahti bussissa syliin niin, että lapsi kysyi äidiltään, onko tuolla tädillä ihan oikea koira? Oikea oli, vähän uninen vain. Luru nosti päänsä ylös, haukotteli antaumuksella pieni vaaleanpunainen kita ammollaan ja jatkoi uniaan.

laulaa Klamydia. Ja täytyy myöntää että kertosäe osuu kuin nenä naamaan Luru Iivarin kohdalla.

Kaikki mikä on kielletty, on hirveän kivaa.

Esimerkiksi ihmisten rastojen (ja hännän) syöminen on ankarasti kielletty, ja siksikös se vasta kivaa onkin! Kaikkein kivoin juttu maailmassa on B:n pitkät rastat, joista pieni poika saa hyvin otteen ja sitten muristaan ja natustetaan. Mokoma riiviö.

Ihmiset kyselee, että "mitenkä teillä on menny?" ja siihenhän aina vastataan että "no ihan kivasti meillä menee", mikä ei aina ole ihan absoluuttinen totuus.
Hukan mielestä meillä menisi paljon kivemmin ilman kiljuvaa ja karvoissa roikkuvaa kakaraa. Myös Miska ihmettelee suuressa karvaisessa päässään, että miksi ihmeessä tuo pentu piti raahata kotiin asti mukaan. Pentu on ihan jees niin kauan kuin sen pää pysyy vähän matkan päässä Miskan päästä. Korvat ja nenä on arkoja paikkoja Miskalle, ja pentu ei kunnioita niitä pätkääkään.

Ensimmäinen päivä meni kiljuessa. Jos siis lasketaan että eka päivä oli automatka kotiin Myrskylästä. Pentu vuoroin kiljui ja nukkui. Istuin pennun kuljetuskopan vieressä takapenkillä, isot koirat oli takakontissa verkon takana. Kun nostin pennun näytille Hukalle ja Miskalle, oli Hukan ilme näkemisen arvoinen. Se ei ilmeisesti ollut osannut kuvitellakaan, että pentu lähtis oikeesti meidän matkaan!

Kotona pentu jatkoi kiljumista. Myös seuraavana päivänä. Pariin päivään Hukkaa ja pentua ei voinut jättää samaan tilaan, ei edes pitää yhtä aikaa saman huoneen lattialla tai Hukka teki syöksyn pennun niskavilloihin.
Keskiviikkona vein Hukan ja Lurun yhdessä lenkille (no, lenkille ja lenkille...) ja silloin Hukka osoitti ensimmäisen kerran jonkin asteisia hyväksymisen merkkejä. Se halusi kutsua pentua leikkimään. Hyvä merkki.

Perjantaina Hukka ja Luru leikkivät ekaa kertaa eteisen lattialla yhdessä. Pienen hetken ennen kuin homma meni yli ja Hukalla hermot. Tosin samana iltana pentu saikin taas kyytiä Hukalta, kun osui tielle kun Hukka-raketti syöksyi omaan huoneeseensa ruoka-ajan koittaessa.
Ollaan opittu ennakoimaan tilanteita, joissa Hukalla menee yli tai pentu on muuten vain vaarassa jäädä jalkoihin tai hampaisiin.

Lisäksi B kävi ostamassa töistä tullessaan kompostikehikon. Pystytettiin komposti olkkarin lattialle, ja sieltä käsin Lurun ja Hukan on turvallista tutustua toisiinsa. Ihmisiä ei jännitä jolloin tilanne on Hukan mielestä aina vähintäänkin epäilyttävä. Luonnollisesti. Ainoa mikä Hukkaa ottaa kompostijutussa päähän on se, että Lurulla on siellä luita eikä Hukka saa niitä! Hirvittävä, huutava vääryys, jos pieneltä kelpieltä kysytään. Aina välillä se yrittääkin saada luita kompostin läpi, mistä aiheutuu kamala meteli mutta ei tulosta. Kyllä Hukkaa ottaa silloin päähän.

Nettikyselyn perusteella voitaneen sanoa, että Hukka joko hyväksyy pennun täysin, tai sitten tasan sen verran että rinnakkainelo onnistuu. Parhaita kavereita niistä ei välttämättä koskaan tule. Kunhan nyt alkuun tulisivat edes toimeen keskenään, niin sekin olis jo paljon.
Hukasta on kovasti apua kyllä pennun kanssa. Jos pentu kiljuu liikaa, Hukka käy tökkäämässä sitä tyyliin "turpa kiinni sinä rasittava apina!", ja pentu hiljenee hetkeksi. Tosin vain hetkeksi ja sitten pitää tökätä uudestaan. Meneehän se aika siinäkin.

Miskan kohdalla tilanne on vähän eri. Niin kauan kuin Lurulla on hampaat, nenä ja ilmeisesti ylipäänsä koko pää, Miskaa hirvittää. Itse asiassa Miskaa taitaa vähän masentaa. Se pysyttelee omissa oloissaan eikä tule hakemaan oma-aloitteisesti huomiota ja rapsutuksia, kuten aiemmin. Tosin se ei ole myöskään saanut kertaakaan kyytiä Hukalta, niin kuin yleensä käy kerran viikossa.

Miska sunnuntai-iltana, kun Luru oli kotiutunut. Sylissä on turvallisinta.

Luru Iivarin ensimmäiseen viikkoon on kyllä mahtunut yhtä ja toista jännittävää!
7-20 viikko on niitä sosiaalistumisen kannalta ratkaisevan tärkeitä viikkoja, joten meillä alettiin heti tositoimiin. Keskiviikkona nappasin pennun matkaani ja lähdin bussilla kaupunkiin. Silloin asiaan kuului molemmat kirjakaupat, Stockman ja pari muuta jännään paikkaa. Pentu pysytteli enimmäkseen sylissä, koska onhan kaupungin vilinä vielä vähän hurja juttu vajaa kahdeksanviikkoiselle naperolle. Vähän tärisyttikin. Mutta sisätiloissa oli aivan mahtava hurmata ihmisiä! Stockmannin eläinpuolen myyjät ihastuivat pentuun niin kovin, että rahastus oli unohtua kokonaan. Kirjakaupassa Luru keräsi tiskin molemmin puolin viisi ihmistä, joiden mielestä pentu oli jotain aivan ylettömän suloista. Ja onhan se.
Lelukaupassa lapset kysyivät äideiltään onko tädillä koira vai lelu, eikä äidit aina osuneet vastauksissaan oikeaan. Myös myyjä ihmetteli, voiko moinen pieni karvapallero todella olla oikea koiranpentu. Asiaan tuli varmuus kun täti työnsi sormet liian lähelle pennun kuonoa ja pentu päätti kokeilla naskalihampaitaan tädin sormiin. Hyvin eläväiseksi todettiin Luru silloin.

Luru Iivarin kaupunkituliainen

Lauantainakin käytiin bussilla kaupungissa. Silloin jäätiin rautatieasemalla pois ja hengattiin hetki asemarakennuksessa. Silloin hirvitti pientä poikaa niin kovin, että pääsi takin sisälle turvaan ja lämpimään, eikä ihmiset kiinnittäneet juurikaan huomiota pieneen tyyppiin. Laiturille ei ehditty junaa vastaan, kun mokoma tuli vähän ajoissa. Mutta sisko osoittautui ihan mahtavaksi tyypiksi, ja pentu olis tahtonut syliin oikeastaan heti!
Samalla käytiin kaupungissakin vähän pyörimässä, ja Luru pääsi valitsemaan myös illan elokuvaa Makuunista. Herätettiin huvitusta kanssaihmisissä, kun toisella oli aina pentu sylissä ja toisella sininen muumi-matkalaukku, joka ostettiin kummitytölle synttärilahjaksi.

Seuraavana päivänä käytiin tunnin ajomatkan päässä kummitytön synttäreillä. Koska pentu oli ehtinyt olla meillä vasta viikon, eikä tiedetty mitä se tuumaa jäädessään taas yksin ja tällä kertaa useammaksi tunniksi, otettiin pieni otus mukaan.
Kummityttö on siskonlapsi, joka pelkää koiria. Ne kuulemma haukkuu ja puree ja hyppii ja ilmeisesti raapivat lattiaa (?), ainakin jotakin sellaista lapsi selvitti kun kysyttiin miksi koirat on pelottavia. Joka tapauksessa lapsen on parasta tutustua Miskaan, joka ei taatusti pure, hauku tai kaada hännällä nurin, mikä on myös pelottava piirre isoissa koirissa. Hukka voi haukahdella riemuissaan, heilua häntänsä kanssa ja pyllytaklata lapsen, mutta ei sekään taatusti pure! Ja Luru oli riittävän pieni ollakseen täysin vaaraton.
Nuorempi siskontyttö on kuin pieni terrieri. Ei pelkää mitään eikä ketään, ja olikin riemuissaan kun meillä oli pentu mukana. Kesken ruokailun ja herkuttelun piti nousta pöydästä ja kipittää katsomaan onko koira vielä boksissa, ja sitten raportoida pöydässä että on se siellä ja se nukkuu! Nukkuminen oli jotain hirveän jännää.

Kun Luru heräsi ja kävi ulkona, se jäi lattialle pyörimään lasten jalkoihin ja molemmat lapset jopa uskalsivat sitä silittää. Olen oikeasti iloisesti yllättynyt, koska muistan miten kummityttö ei halunnut edes olla maassa yhtä aikaa Miskan kanssa sen ollessa kahdeksan viikon ikäinen. Onhan siitä jo kaksi vuotta aikaakin, mutta silti.

Mutta että kaikenkaikkiaan hyvin menee. Koirat voi jo ottaa yhtä aikaa lenkille, joka tosin jää silloin lyhyeksi tai menee muuten hankalaksi, kun pentu ei osaa kävellä hihnassa pitkästi. Eikä pidä vielä osatakaan. Parkkipaikkaryteikössä käydään yhdessä haistelemassa ja nuuskitaan maata. Ja jos isommat menee liian lujaa, Luru voi tarttua Hukkaa hännästä tai takajalasta pysyäkseen paremmin mukana. Ei kyllä hidasta Hukan menoa yhtään, mihin sitä muka neljää jalkaa tarvitaan?

Lopuksi iloisena uutisena, että sain viimeinkin yhteyden ihmiseen joka lupaili paikkoja paikalliseen hakuporukkaan. Lupasi myös että pentu mahtuu mukaan. Eli jos kerrankin pääsisi yhden koiran kanssa ihan pikkupennusta aloittamaan harrastamisen.
Hukka ei meinannut pysyä nahoissaan kun kerroin että päästään hakuilemaan, Miska hyöri innoissaan ympärillä kun ilahtui riemastuneesta ilmapiiristä ja Luru ihmetteli kompostista että mitä tapahtuu?!

Mulla on vahva tunne, että tästä tulee hyvä lauma!

Kuinkas teillä suhtaudutaan viilenneisiin ilmoihin? Meillä pienet pojat käpertyy peiton alle tehden sinne oman pienen pesän. Miska näyttää mallia.

On myös huomattava, että oikeastihan meillä ei koirat tule sänkyyn. Erityistapauksia on kokeiltu, mutta ei niistä tule oikein mitään. Eräänä kylmänä, pimeänä ja masentavana iltana päätettiin antaa koirien jäädä nukkumaan ihmisten viereen. Kun olivat ensin salakavalasti hivuttautuneet sänkyyn. Hukka nukkui tyytyväisenä emäntien vieressä, taisi jossain vaiheessa yötä livahtaa lattialle nukkumaan.
Miska puolestaan ei ymmärrä pätkääkään sängyssä nukkumisen päälle. Rakas heräsi keskellä yötä siihen, että bretoni-ukkonen tuhisee naamaa vasten. Pieni mies ei ilmeisesti muuten osannut kertoa, että heräsi nyt ja tahtoo omaan huoneeseen nukkumaan. Sinnehän se sitten päätyi, ja me loput nukuttiin makkarissa loppuyö.

Mutta oli kyllä viimeinen kerta, kun kokeiltiin näin. Miska ei osaa nukkua muualla kuin omassa huoneessa, ja Hukkaa on kurja pitää muualla kuin pikkuveljen luona. Turvallisempi olo taitaa olla kaikilla silloin.