2.10.2009 minun oma rakkaista rakkain prinsessani, reipas pieni hyötykoira ja kauppakassin kantaja, prinsessa Kalju K. Kojootti, Pikku-Hukka, täytti kaksi vuotta! Kotiväki onnittelee rakasta.

3.10.2009 nuorin tulokkaamme, urhea pieni sorsanseisoja, pieni filosofoiva pikku prinssi, ryssäpoikamme Miska, täytti tasan viisi kuukautta, eikä näin ollen enää saa luvan kanssa kirmailla irti puistossa. Kotiväki pahoittelee.

Tulee ikävästi pitkiä taukoja tänne, kun ei pääse oikein muualta kuin vanhempien luota kirjoittamaan kuulumisia. Ja sitten sitä ei enää muistakaan, mitä kaikkea piti kirjoittaa.

Olen kauhea akka, ja pidän koiria pari kertaa viikossa suljettuna ihan yksikseen makkarissa, vaikka olen itse olkkarissa. Syy siihen on hömppä, joka vierailee meillä, ja jonka kanssa en saisi muuten tehtyä yhtään mitään, kun pitäis vaan huomioida Hukkaa ja Miskaa. Tai Hukkaa lähinnä, jostain syystä pieni filosofi osaa vetäytyä omiin leikkeihinsä, mutta loikkaa sitten kyllä täysin varoittamatta selän päälle että "hei, huomatkaa muakii!". Hukka pyörii koko ajan jaloissa ja tökkii ihmisiä ja häiritsee muutenkin mahdollisimman paljon kaikenlaista kanssakäymistä. Alkuun luultavasti koko kerrostalo kuuli että mulla on vieraita joita pienet koiraparat ei pääse härkkimään hengiltä, mutta nyt ne on jo suhteellisen hyvin tottuneet siihen että kun hömppä tulee, ne saa tervehtiä ja menevät sitten räksäilemään makkariin.
Tosin voi olla, että kun maanantaiaamuna mulle tuodaan sänkykin, että sen jälkeen koirat joutuu evakkoon olkkariin... Olkkarissa kun ei oo sohvaa, niin sitten kun on sänky, niin istutaan mieluummin sängyllä. Päätin senkin, että kun saan tuon uuden sängyn, koirat ei enää sänkyyn pääse. Miska ei muutenkaan oo nukkunu sängyssä, kun sei aina hoksaa että muut on menossa jo nukkumaan, ja jos otankin sen patjalle viereen, löydän sen aamulla Hukan boksista nukkumasta. Ja Hukkakin viihtyy jostain syystä nykyään oven edessä. Joskin se varmaan johtuu siitä, että mä en nuku kunnolla öitäni, eikä se viitti herätä joka kerta.

Miskan kanssa on alettu harjoitella ihan perusjuttuja. Istu, maahan ja tänne. Tai tulehan nassikka, mutta kuitenkin. Istua pitää joka kerta ennen kuin saa ruuan, pääsee ovesta tai irrotan hihnan. Ongelmaksi osoittautui se, että olin ihan unohtanut kertoa pennelille mitä tarkoittaa "vapaa". Niinpä se istui ja nytkähteli vähän aina lähemmäs ruokaansa, kun komensin sen istumaan keittiössä. Lopulta se tajusi että saa syödä ruokansa, kun käännyin poispäin enkä enää huomannut koko koiraa. Vaan olihan taas yhdenlainen taistelu se. Nyt on sitten opeteltu sitä vapaaksi pääsemistä, ja samalla sitä että vapaaksi todellakin pääsee vasta sen maagisen sanan jälkeen.

Toinen ongelma meillä on mystisesti kadonneet kanalinnut. Sorsia ei pieni kanakoira seiso ollenkaan, ja sitten sorsat nauraa sille järvestään niin että minä uhkaan heittää niitä kumisaappaalla päähän, jos ei tuo ilkkuminen lopu. Hukkakin jo murisee niille, kun rätkättävät niin räkäisesti pikkuveljelle. Joutsenia herra yritti seistä, mutta keskustelun jälkeen tassut pysyi maassa. Fasaania on seissyt kerran sen jälkeen ja sai isot kehut. Sen jälkeen ei vaan oo kanalintuja näkynyt ja kohta alkaa olla myöhäistä opettaa pientä miestä seisoskelemaan yhtikäs mitään.

Hukka puolestaan on mun pikkuinen hyötykoirani. Vaelluksesta ei lopulta tullut mitään, mutta reput on arkipäivää. Joka toinen päivä jätän Miskan kotiin, repustan Hukan ja lähden sen kanssa käymään kaupassa. Neiti kantaa ylpeänä mun ostoksia kotiin ja saa palkaksi rapsutuksia ja nakinpalan. Ja on loppupäivän tosi reteenä, kun sillon tärkeä kuljetustehtävä.
Treenataan Hukan kanssa muutakin, jääviä liikkeitä ja seuraamista on hauska opetella otuksen kanssa, kun se on niin tosissaan ja tuijottaa tiukasti tassujaan jäävissä, jos se erehtyykin tulemaan mukana käskyn jälkeen ja komennan uudestaan "niin just, etteks te nyt usko, kun piti olla maassa!", se komentaa etujalkojaan. Ja kattoo mua tosi viattomana, että tommoset noi on, ei ne mitään usko. Omituinen otus, mutta hirveän hauska.