Meillä on viime aikoina taas tahti muuttunut. Nimenomaan koirien tahti, ja se on ihan hyväksi havaittu.

Esimerkiksi koirapuistoilusta on tullut vakiojuttu meillä. Pari kertaa viikossa vähintään käydään puistossa purkamassa energiaa. Ja silloin kun ei puistoon viitsitä mennä, ollaan käyty metsässä ihan lähellä. Ongelma metsän kanssa on vain siinä, että ne korvat tipahtaa niin kovin helposti siellä. Ja siis Miskan korvat, pieni paimenkoira ei pudota korviaan ihan noin vain.

Juoksutin aiemmin tällä viikolla koiria irti metsikössä, ja yks kaks Miska hävisi läheiselle polulle, jota pitkin hölkkäsi joku vieras nainen. Piti vissiin vaan käydä kertomassa, että mepä ollaan irti ja on ihan hurjan kivaa! Naista vain onneksi (!!) nauratti, ja kysyi Miskalta, että onkohan sillä lupa noin vain rynniä ihmisten eteen. Miskasta ilmeisesti oli, eikä sen jälkeen enää huvittanut pätkääkään tulla luokse. Luoksetuloa siis harjoitellaan.

Tänään päästiin taas käymään puistoilemassa aamulenkillä. Ja koska siellä oli jo lauma muita koiria, päätettiin jakaa lauma kahtia ja minä vein vain Miskan puistoon. Rakas vei Hukan leikkimään tennispallolla aitaamattomaan puiston osaan. Hukan kanssa se toimii, koska edelleen, Hukka ei jätä korviaan mihinkään lojumaan.
Miska pääsi puistoon leikkimään narttujen ja yhden leikatun uroksen kanssa, ja se kyllä otti kaiken ilon irti hommasta. Huomasin siellä viimeistään, että Hukan kanssa on vielä joitain ongelmia. Ja ne ongelmat heijastuu Miskan käytökseenkin, mikä on ilman muuta huono juttu.

Hukka ei osaa varoittaa. Jos Miska ottaa sitä päähän, tulee selkään ilman ennakkovaroitusta. Joskus jäykistyminen varoittaa Miskaa ajoissa, ja se ehtii jähmettyä alistuvaan asentoon korvat takana ja katse tiukasti eri suuntaan. Jos ei ehdi, se saa selkäänsä. Nykyään "tappelut" onneksi loppuvat jo ennen kuin ihmisten täytyy puuttua asiaan. Yleensä. Eilen näytti taas siltä, ettei "tappelusta" tule loppua, ja jouduin menemään väliin. Eli nostamaan Hukan sanaakaan sanomatta ylös ja kantamaan sen omaan huoneeseensa rauhoittumaan. Tilanteen jälkeen Miska on aina vähän hädissään, eikä tiedä mitä tekisi.

Jaa miten tämä ilmeni koirapuistossa? Siellä oli kaksi kaunista salukinarttua, joiden kanssa Miska on saanut leikkiä ennenkin. (Itse asiassa kaikki koirat taisivat nyt olla Miskan vanhoja tuttuja.) Toinen saluki ei pidä tungettelevista uroksista, ja toisella oli juoksut juuri loppuneet. Voihan sitä kuvitella mitä terve, nuori ja leikkaamaton uroskoira sellaisissa tilanteissa tekee.
Totaalisesti Miska hämmentyi, kun sitä kohti nakattiin murinan säestyksellä. Se perääntyi, mutta lähestyi heti uudestaan kuin miettien, mitä ihmettä tässä taas tapahtui? Se ei siis ollenkaan ymmärrä mitä varoittava nakkaus tarkoittaa, tai pelkkä murina. Murahdukset se jotenkuten ymmärtää, koska sitä on sille käytetty ihmisten suunnastakin varoituksena. Jos se nyt vaikuttaa siihen mitenkään.
Monta kertaa piti kuitenkin härkkiä salukeja, ennen kuin uskoi, että ihan kohta tulee oikeasti hammasta, jos ei rauhoitu.
Tuntuu, että tähän on puututtava jotenkin. Siis siihen, ettei Miska ymmärrä yksinkertaista "häivy tai puren"- viestiä, jonka toinen koira sille lähettää murahtamalla ja/tai näyttämällä hampaitaan. Tällä hetkellä ainoa tapa taitaa olla viedä sitä koirapuistoon mahdollisimman usein. Ja nimenomaan yksin, ei Hukan kanssa. Eli päiväohjelmaan taitaa tästedes kuulua rankka lenkki kummankin kanssa, Hukka kotiin nukkumaan, ja Miskan kanssa koirapuistoon tapaamaan muita koiria. Jos se on väsyneempi, se ehkä ottaa viestejä paremmin vastaan ja oppiikin niistä jotakin.

Onneksi Miska on tasapainoinen, sosiaalinen koira, joka rakastaa muiden koirien kanssa leikkimistä. En oikeastaan usko siihen, etteikö kaikki koirat olisi sosiaalisia, koska koirat on kuitenkin villikoirien ja susien jälkeläisiä, tosin ties kuinka monennessa polvessa, ja sosiaalisuus on niiden geeneissä. Koirat, jotka eivät tule toisten kanssa toimeen, ovat jotenkin epätasapainossa. Ongelma on vain se, etten tiedä miten saisin Hukan paremmin tasapainoon.

Hukka on joskus ollut ihan hyvää pataa jopa ärmätti-Röllin kanssa.

 

Oli muuten mielenkiintoista seurata koirapuistossa, mitä tapahtuu kun sinne tulee uusi koira. Siellä oli jo valmiiksi neljä koiraa, kun me sinne Miskan kanssa mentiin. Salukineiti odotti portilla, kun Miska tunki nenänsä aidanraosta valmiina leikkiin jo ennen kuin portti oli edes auki.
Kun Miska pääsi puistoon, kaikki siellä jo olevat koirat kerääntyi sen ympärille ja nuuski sen läpikotaisin ennen kuin Miska sai liikahtaakaan. Tuo kaikki on jotenkin koirien geeneissä jo valmiina, Miska alistui siihen täysin, sai sitten nuuskia muut koirat ja sitten alettiin leikkiä. Ja kun puistoon tuli uusi koira meidän jälkeen, Miska oli automaattisesti mukana haistelemassa uutta koiraa. Vanhempi saluki oli selvästi koko jengin pomo, jonka muut koirat kiersivät vähän kauempaa sen tehtyä selväksi, että se haluaa olla rauhassa. Ja sitä muut koirat kävivät välillä nuolemassa naamasta.

Tosin tällainen onnistuu vain, jos puistossa olevat koirat ovat tasapainoisia ja "sosiaalisia", eli normaaleja koiria. Jos sinne olisi tuotu yksi epätasapainoinen koira, koko systeemi olisi mennyt nurin. Olisi tullut helpommin tappeluita ja jäykistelyjä. Ja juuri siksi Hukka pääsi leikkimään oman ihmisensä kanssa pallolla ilman muita koiria.