Tein taas uuden ulkoasun. Ei kai sitä huomaa mistään, etten osaa oikein tehdä, eikä ole minkäänlaista kuvankäsittelyohjelmaa?

Tässä on nyt mennyt siis... no, marraskuu ja joulukuu päivittämättä. No worries, kyllä meillä hengissä ollaan.

Kuvassa mukana myös eläväinen taljamme Hukka! Hukka on myös hyvin liikunnallinen talja, se kun juoksentelee juuri. Alkoi juosta viikkoa ennen jouluviikkoa, ja juostuaan kylliksi se sai myös Miskan huomaamaan, että talossa ihan totta on myös hurmaavan tuoksuinen tyttökoira. Ja seuraavaksi pieni hurmuri-Miska saikin jo huomata matkaavansa mun vanhemmilleni hoitolaiseksi. Meillä ei tarvi kiljua kuin yksi yö tauotta, että ihmisillä menee hermot! Lisäksi meistä ovet ja lattiat on tosi kivoja, ja me halutaan pitää ne jatkossakin.

Mun äidin huonon terveystilanteen vuoksi me käytettiin Miska joka päivä lenkillä ja muuten vaan aktivoitiin sitä ja sen aivoja. Tai no, melkein joka päivä, mutta usein kuitenkin. Ja koska ukkeli vietti siellä koko joulun, siellä vierähti usein pitkäkin tovi. Hukka sai joululahjakseen levähtää kotona ilman pikkuveljen kitinää ja takamuksessa roikkumista. Hermot menee sellaiseen joka naisella!

Ennen juoksuja ja niiden aikanakin on myös otettu käyttöön salainen ase koirien väsyttämiseen- vetohiihto! Vetohiihto on tasan niin hauskaa ja vauhdikasta, kuin miltä se kuulostaakin. Ja vieläkin hauskempaa nyt, kun saatiin ostettua kunnollinen vetovyö ja joustohihna. Vielä kun koirien vetovaljaat tulee eläinkauppaan ja voidaan hakea ne sieltä itselle, niin me ollaan ihan pitelemättömiä! Miskakin vetää kuin vanha tekijä, etenkin jos edellä vipeltää juoksuinen tyttökoira. Maakosketuksiakin on tullut muutama tämän lajin parissa, mutta pääasiassa pysytään jo suurimmaksi osaksi pystyssä ja vauhdissa mukana. Joustohihna helpottaa asiaa kummasti! Ja syvä, upottava lumihanki hidastaa Miskan vauhtia siedettäviin mittoihin. Kyllä järvenselkä on sitten hyvä keksintö.

 

Talviretkeilykin on kuulunut kuvioihin. Vanhat, tutut lenkkimaastot näyttää ihan eriltä lumikerroksen saatuaan. On pieni seikkailu, myös koirille, mennä tuttuun paikkaan tuttuja reittejä ja kantaa kuumaa kaakaota repussa. Sopivassa kohdassa voi istahtaa nauttimaan retkieväistä ja antaa koirien painella omilla teillään. Ja tietenkin vahtia, etteivät pöljäkkeet juokse alas jyrkänteeltä.

 

Saa nähdä mitä uusi vuosi tuo meidän laumalle tullessaan. Innolla odotetaan!

Hyvää uutta vuotta kaikille lukijoille!