Toi Dingon Elämäni sankari on tosiaan vähän turhankin osuva tuohon pikkuidioottiin.
"Seuraat mua minne menenkin". Vois seurata vähän vähemmän minne menenkin...

Meillä on ilmestynyt ongelma. Sen nimi on Iso Paha Eroahdistus. Ja mulla räjähtää pää sen kanssa!

Koko ongelma on ollut meillä vasta suhteellisen vähän aikaa, kunhan olen tajunnut jättää koiran irti (siis ei häkkiin), kun jätän sen yksin kotiin.
Nyt on kuitenkin käynyt ilmi, että se raapii ovenpieliä, ja toisen huoneen oven se saa avattua. Ja kun jätin sen toiseen huoneeseen, minkä ovea se ei saa auki, se raapi tämänkin huoneen ovenkarmit tosi karmeen näköisiksi.


Mitään muuta tuo ei tuhoa, esimerkiksi kirjoja (ja selkäänsä sais jos tuhoais, on meinaan aika suuri kuluerä mun taloudessa), tietokonetta, kännykkää, johtoja tai mitään muutakaan- jos ei ole häkissä. Lasin se pudotti joskus lattialle ja hajotti sen, mutta se oli yksittäinen tapaus.
Mulla ei tietenkään voi olla mitään ruokaa pöydällä, koska se lähtee, mutta niinpä lähtis varmaan muidenkin koirien talouksissa.

Mutta nyt pitäis vielä saada tietää, että millä mä saan sen lopettamaan ovenkarmin repimisen ja mun perääni huutamisen! Jos jollakulla on hyviä ideoita, niin jakoon vaan. Kaikki ehdotukset otetaan vastaan.


Yksi ehdotus oli kuonokoppa tarpeeksi tiukalle ja tossut jalkoihin, mutta se on toisaalta oireisiin puuttumista eikä siihen itse syyhyn. Ne repimiset loppuu kyllä, kunhan koira oppii olemaan yksin.
Toinen koira auttais tietenkin kans, mutta kun ei mulla oikeastaan ole mielenkiintoa ottaa tähän toista koiraa, varsinkaan pentua. Eikä sekään ole takuuvarma keino, niin että ihan yhtä hyvin mulla vois kohta olla kaksinkertainen ongelma.
Eikä toisaalta natsikurikaan taida auttaa nyt tähän ongelmaan. Kyllä tuo tietää, kuka sen pomo on, ja se osaa relata silloin kun mä olen kotona. Se ei vaan osaa rauhoittua kun mä EN ole kotona.

Ja mä tarvin nyt ihan oikeesti apua, mulla menee hermot!