(Ton edellisen kirjoituksen leikkimetodin muuten löytää netistä hyvin, kun etsii googlella Mecberger-kennelin ja sieltä niitä videoita.)
Tänään käytiin taas treenaamassa. Edelliskerrasta viisastuneena virittelin itseäni hyvän tovin autossa ennen kuin otin koiran ulos ja vein sen kentälle.
Otin narupallon autosta matkaan ja pistin heti ensimmäiseksi ihan vaan leikiksi koiran kanssa. Hukka on onnesta soikeana, kun sen kanssa leikitään ja nuljutaan yhdessä.
Ja kun sen kanssa muutenkin tehdään, sitä ei hämää, kun yhtäkkiä lelu pysähtyy ja komennetaan maahan. Ja kun oikein superäkkiä menee maahan, lentää pallo pitkälle ja kauas ja Hukka saa sännätä perään ja kiikuttaa saaliin ylpeänä äiskälle.
Pallon kanssa Hukalle saatiin taas päälle sille tyypillinen supersähäkkä vauhti. Loppua kohti vauhti vaan parani ja koira vilahti maahan vähän ennen kuin edes käsky ehti tulla. Ei onneksi kuitenkaan vielä ennakoi, kun ehdin käskeä ennen kuin lelu pysähtyy, ja sitä pysähtymistä Hukka odottaa merkkinä maahanmenosta.
Palloleikki kiihdyttää Hukkaa aina hirveän paljon, ja siksi se pitäiskin jättää aina viimeiseksi. Mutta koska sillä nyt aloitettiin, niin ei voi mitään.
Otin pallon vielä palkaksi ja otin liikkeestä seisomista. (Tätä liikettä helpotti kummasti, kun sain päätettyä sen yhden ainoan käskyn- se ei ole seis, odota eikä seiso, vaan paikka.) Ja hienosti Hukka seisoo, se antaa jopa mun liikkua, ja pysyy itse liikkumatta paikallaan. Eihän se täydellistä vielä ole, enkä mä nyt sitä vielä odotakaan, mutta silti.
Lisäksi kiusasinkin vähän koiraa. Ilkeä olen, hyi mua. Hukka sai aina onnistuneesta seisomisesta pallon palkaksi, se lensi johonkin mun taakse (ei Hukan taakse koskaan, ettei se pyörähdä taaksepäin), ja Hukka osasi odottaa sitä. Se nytkähteli aina eteenpäin (liikuttamatta tassujaan), ja kun oli hetken paikallaan, vapautin sen ja pudotinkin pallon maahan. En heittänyt, vaan annoin tippua jalkoihini. Ja oli Hukan ilme kyllä näkemisen arvoinen, se säntäsi eteenpäin aikeenaan tappoloikata pallon kimppuun, ja sitten se möllöttääkin siinä ihan sen edessä! "Mitä ihmettä sä äiskä hommaat?" sanoi pienen koiran hölmistynyt ilme.
Myös noudon pitoharjoituksia tehtiin, Hukka pitää jo palloa suussaan istuen samalla koko persiillään maassa mun edessä. Mun pitää vaan muistaa olla kehumatta sitä liian innokkaasti, ettei se kiihdy ja pudota palloa. Enemmän silleen "hyy-yvä, hieeeno, hyy-yvä tyttö..." ja sitten vasta vapautus ja isot kehut.
Kommentit