Millonkahan sitä oppis muistamaan, ettei kuun ekana tiistaina oo oikeestaan mitään asiaa kaupungille? Ainakaan koiran kanssa...
Vihonviimeiseksi ainakaan vähän ihmisjoukkoja väistelevän koiran kanssa.

Toisin sanoen eilen oli taas kaupungissa markkinat ja minä fiksu ihminen ajattelin että iskenpä kaks kärpästä yhdellä iskulla ja meen koiran kanssa käymään kaupungissa. Saan hoidettua omat jutut ja koira saa lenkin samalla.
Bad idea!

Kävelykadulla oli kojuja ja mulla jäi tietenkin namit kotiin, että olisin saanu otuksen huomion itteeni ja sen rauhottumaankin vähän. Kyllähän se tuli mukana, käveli jalassa kiinni sen näkösenä että taivas tippuu niskaan, kun sain kerrottua sille, ettei vetäminen ratkaise tätä ongelmaa yhtään mitenkään. Vähitellen se reipastu, kun tajus ettei kukaan edes kiinnitä siihen mitään huomiota.

Aina kun sitä jännittää ja hermostuttaa väkijoukoissa ja sellasissa, se tottelee uskomattoman hyvin. Täydellistä seuraamista, oikeanlaista perusasentoa ja salamannopeita istumisia ja maahanmenoja. Ja kontakti pysyy koko ajan.
Lopulta löydettiin torilta yks koiratarvikkeita myyvä paku, josta ostin koiralle jotain ihme kanatikkuja, joiden avulla homma sujui paljon kauniimmin. Toisin sanoen häntä ylhäällä ja reippaammalla ryhdillä. Ei enää pientä pelottanut että taivas tippuu ja joku tulee ja syö.
Itse asiassa mä etsin silloin makkarakojua, mutta samapa se. Namit kun namit.

Mentiin käymään Kastellissa, mun piti käydä netissä sellasissa paikoissa, joihin omalla koneella ei pääse, ja Hukka pääsi viereen makaamaan.
Kastellissa oli myös ennakkoäänestyspaikka, ja se tyttö siellä joka tarkisti ihmisten henkkarit ja muut, jututti Hukkaa. Ja tunnisti rodun! Ja ihmetteli että miten se on noin pieni ja ihasteli sen erikoista väriä.

Kastellin jälkeen käytiin vielä kultasepänliikkeessä/korukaupassa/vai mitä ne nyt nykyään onkaan.
Katottiin siskolle synttärilahjaa ja Hukka, reipas pieni kaupunkireissaaja, tutki vitriiniä ja istahti sitten viereen ja pisti lopulta nukkumaan, kun keskusteltiin myyjän kanssa ja etittiin just oikeenlaista rotikkakorua (eikä löydetty) tai partioliljaa.
Sekin myyjä kehui kuinka hienosti ja rauhassa Hukka osaa olla: "onpa ihana nähdä välillä noin rauhallinen koira!".
No joo... kai nyt, kun oltiin jo yli tunti seilattu kaupungilla. Väsyyhän siinä pieni kaveri.

Käytiin muuten siellä Royal Canin-rekassakin ja oli niin sanotusti turha reissu. Myyjä ei tiennyt mistään mitään, ja sen asenne oli kyllä niin perseestä kun olla ja voi.
"onks toi sekis?" se osotti Hukkaa. Mulkasin sitä rumasti ja sanoin että ei, kun se on australian kelpie. "ai jaa", ja lykkäs meille näytepussin jotain medium-kokosten sapuskaa käteen. Kiitti vitusti, meistäkin oli kiva käydä täällä. Asiakaspalvelu kunniaan.


Ihan toisenlaista asiakaspalvelua sai sitten Suomalaisessa kirjakaupassa. Kateltiin pokkareita (3kpl 10e), ja Hukka istahti viereen, varsin asiantuntevan näköisenä, kuten aina. Myyjä tuli siitä ohi ja pysähtyi rapsuttamaan Hukkaa.
"Taas me nähdään!" se tuumas Hukalle iloisesti ja kehui kuinka hienosti se aina osaa olla. Ja kysy koiralta, että onkse kirjakaupan oma pieni maskottikoira :D
Olis Hukalle ihan unelmahomma, kun sais hengata päivät pitkät kirjakaupassa, kun siellä ihmiset aina jututtaa sitä ja tykkää pienestä shoppailijasta niin paljon :D

Kotimatkalla pikkuinen koira pysähteli näyteikkunoiden eteen ja poseeras itsekseen, omituinen otus. Aiheutti kohtuukovia repeilemisiä, kun katto itteään pää kallellaan näyteikkunasta ja tuumi selvästi, että "olenpa mä hieno tyttö! Kertakaikkiaan!"

Illalla pieni vielä osallistui kovasti joka puolella kun sain jääkaapin tänne. Aluksi se oli boksissaan, mutta kun oli ihan hipihiljaa vaikka kuuli ääniä täältä, se pääsi tervehtimään ihmisiä ja oli onnesta ovaalina.
Vähän oli illalla väsy pieni koira, vaikka mitään ei edes treenattu koko päivänä.