Meillä on rento aamu just. Ehdin herätä ensimmäisenä, päästää omat ja siskon koirat pihalle, avata hevosen suojan oven isolle laitumelle ja päästää vielä häkkiläisetkin ulos juoksemaan. Ja tietenkin uhrata hyvän tovin ja kasan suomalaista puuta vaihtamalla pentujen paperit. Uskomattoman siivon ne olikin taas saaneet yön aikana aikaiseksi. Tuntuu vähän että nuo viisi pentua sotkee enemmän kuin ne kolmetoista yhteensä.
Tänä aamuna ei onneksi yksikään pentu tullut pentuportille vastaan, niinkuin eilen. Ilmeisesti ne on joko nukkuneet koko yön, tai sitten saatiin viriteltyä aitauksen palat kunnolla kiinni toisiinsa.

Tehtiin illalla lenkki kahdestaan Hukan kanssa. Se sai juosta tiellä irti, ja mä kävelin sen perässä kaikessa rauhassa. Hukka tulee upeesti, kiltisti ja vauhdilla luokse, kun sille kävelyllä huikkaa että Hukka täällä. Juoksee vierelle, jolkuttaa siinä hetken ja luvan saatuaan painelee taas hajujen perään. Ja silti se kuuntelee koko ajan mitä sille sanotaan.

Lenkillä mietiskelin vielä uudelta kantilta tätä koiranpentu-kysymystä. Hukka näytti niin onnelliselta juostessaan yksikseen hiekkatietä pitkin, ja kääntyi välillä vilkaisemaan missä mä kuljen.
Mikä mua toisaalta estää lähtemästä Hukan kanssa kahdestaan metsään sittenkään, kun pentu on tullut? Ja ties vaikka Hukka nauttis entistä enemmän, kun sillä olis pentu seuranaan. Joku jolle se sais opettaa kaikki kieroilunsa ja paimenkoiran vinkeensä.
Tuskin toisesta koirasta tulee samanlaista kuuntelijaa kuin Hukasta, mutta se vois olla omalla tavallaan upea kaveri.
Mutta teenkö mä järkyttävän karhunpalveluksen Hukalle, jos otan toisen koiran nyt? Kokeeko se itsensä syrjäytetyksi meidän laumassa, jos tähän otetaan pentukin vielä?

Me ollaan Hukan kanssa tiivis tiimi. Me toimitaan yhteen jo melkein niin hyvin kuin paimenkoira ja ihminen vain voi. (Ja joo, mä tiedän ettei tämä näy esimerkiksi kentällä, mutta arjessa se näkyy sitäkin paremmin.)
Mitä uutta pentu tuo meidän laumaan? Se ei ole paimenkoira (se ei ole kelpie, eikä se ole myöskään sataprosenttisen luotettava Hukka), sitä ei välttämättä voi joka tilanteessa pitää irti metsässä ja luottaa siihen että se kuulee pienimmänkin vislauksen metsässä.

Hukkahan on mun susikoira Roin ja Lassien risteytys, täydellinen kompaktin kokoinen kaveri. Meidän tiimin toinen osapuoli.
Mutta toisaalta, jos meidän tiimin hommiin kuuluu nyt pentu ja sen tavoille opettaminen... eihän mun sitä yksin pidä tehdä, vaan mulla on apuna paimenkoiratyttö, joka on maailman paras opettaja mitä koirienkieleen ja käyttäytymiseen tulee. Tietyt jutut voi kyllä jäädä opettamatta, mutta varmasti Hukasta on apua pennun kanssa.
Mun täytyy vaan tehdä sitten entistä selvemmäksi Hukalle, että se on Iso ja koirien Pomo, ja että pennun ei tarvi antaa hyppiä silmille.

 

Lueskelin kaikenlaisia bretonisivuja ja metsästysjuttuja eilen. Iso osa bretoneista kyllä metsästää, mutta ei niin suuri osa kuin voisi kuvitella. Ja niitä on myös agilityssa, joskaan ei hirveän paljon, mutta on kuitenkin. Ja bretonit on muutenkin suhteellisen tuntematon rotu, kuitenkin. Niiden kaikkia käyttömahdollisuuksia ei vielä ole selvitetty.
Ja onhan mulla pari-kolme vuotta aikaa pennun tulon jälkeen miettiä hankinko oman aseen, vai annanko koiran jollekin muulle metsästäjälle käyttöön.

Tänään taidetaan kuvata koiria, niin pentuja kuin isojakin, ulkona on lämmin ilma.