Voi jessus näitä meidän aamuja taas. Herätyskellon pentele herätti meidän harvinaisen itsepintaisella jollotuksellaan 6.15 tänä aamuna (mä en kuitenkaan ikinä herää ajoissa, joten kello on aina vähän aikasessa). Me päästiin kuitenkin ylös sängystä vasta 6.50! Täytyyhän siinä nyt ensin hetki vätystellä ja sitten saada asiaankuuluvat aamuhalit ja hellyyshoidot, joita ilman ei ainakaan Hukan mielestä päästä aamuisin mihinkään.
Ja täytyy myöntää, että on mustakin paljon kivempi herätä, kun saa ensin vähän pallutella ja halailla pientä koiraa, joka kellahtaa ennemmin tai myöhemmin (yleensä ennemmin :p ) selälleen syliin ja hinkkaa tassuillaan naamaansa. Se näyttää niin pieneltä kettulapselta aamuisin, ettei ole tosikaan.
Niin, reilu puoli tuntia me tänä aamuna onnistuttiin vetkuttamaan nousemista, ennen kuin oli kertakaikkisen pakko nousta ylös vetelehtimästä sängystä. Koiran aamulenkki jäi sitten edellämainituista syistä johtuen harvinaisen lyhyeksi, mutta se pääsikin takaisin sänkyyn jatkamaan uniaan, että eipä sillä mitään valittamista pitäis olla.

Nähtiin aamulenkillä myös aivan ehana pikkuinen 8vk valkoinen terrierilapsi. Mun mielestä se oli westie-vauva, mutta kun en rotua kysynyt, niin en ihan satavarmaksi voi sanoa. Se reppana pelkäs meidän Hukkaa. Ja nyt kun asiaa miettii, niin enpä ihmettele, Hukka kun ei ois millään malttanut pysyä istumassa tai maassa, vaan yritti vetää takatassuillaan seisten pennun luokse. Pentuparka kiskas pannan päänsä läpi (tai semmonen näyttelyhihna sillä oli- ja mikä siinäkin on, kun pikkupennuilla aina pitää käyttää sellasia? Mahdollisimman epäkäytännöllisiä, imho.)

Mutta joo, oltiinpa jopa treeneissä eilen. On se niin ihanaa omistaa hallinnassa oleva, tottelevainen ja kiltti koira. Edellämainituista ominaisuuksista Hukka on ainoastaan kiltti. Siis silloin, kun tietää pääsevänsä treeneihin. Muuten se on kyllä myös hallinnassa ja tottelevainen (ei se muuten pääsis esim. irti).
Eilen neiti pääsi pömpelin taakse piiloon, kun maalimies meni piiloon, ja siellä se perkele pääsi irti ja painu sata lasissa lippahivoon. Tosin, syy ei tällä kertaa ollut (ihan täysin ainakaan) Hukan, vaan sen tyhmän hihnan, jonka Ruti-rotikka Hukalle eilen lainasi. Pistoolilukot ei vaan kertakaikkiaan tule mun kanssani toimeen. Niinpä Hukka lähti ja hihna jäi.
Muutenkin riiviöllä oli vähän vauhti päällä, eikä ensimmäisestä pistosta meinannut tulla tuon taivaallista. Toisella kerralla se jo sentään löysi sen, mitä etsikin. Jotenkin vaan tuntuu, että eilinen treeni meni niin päin seiniä kun olla ja taitaa.

Ja kun Hukka hengaili siskon autossa siskon rotikoitten kanssa, se onnistui, luonnollisesti, livahtamaan sieltä tiehensä, kun sisko haki toisen koiransa treenaamaan. Ja tottakai, hirviö paineli tukka putkella hihna perässään suoraan raunioille, kunnes Maarit (tarkistin nimen netistä :p ) sai sen kiinni. Ja sitten me vähän keskusteltiin Hukan kanssa siitä, onko moinen sallittua. NOT!
Ilmeisesti se jopa tajus tehneensä jonkun sortin virheliikkeen, kun ei luiminut ollenkaan, vaikka karjasin sille. Ja toisen kerran autolla, kun se ei meinannut sinne vapaaehtoisesti mennä. Sain kummastelevan katseen osakseni siskon kaverilta. Kait se kuvitteli, että mä vaan lepertelen koiralleni, kun se ei ole edes hurja rotikka tai mitään.

Perjantaina pitää ostaa uusi panta, nahkapanta sanoi eilen sopimuksensa irti ja on millistä kiinni, ettei ole poikki. Harva koira sellasessa pysyy, eli nyt käytämme mun mielestäni aivan liian ohutta metallipantaa.
Ja tajusinpa vielä marssineeni suhteelliseen siistiin toimistoon koiranpaska tiukasti kengänpohjassani. Voi elämän kevät!