Mä olen kauheen laiskasti viime aikoina jaksanut päivitellä mitään tietoa blogiin. Mutta sehän siis ei ole sen merkki, etteikö edistystä tapahtuis! Ei toki. Pikku-Hukka on yllättäen keksinyt, lähestulkoon yhdessä yössä, mitä hittoa ne jäävät liikkeet oikein on. Kotipihassa ne on jo muutaman päivän menneet tosi upeesti, Hukka jää istumaan tai painuu maahan ekasta käskystä ja odottaa hetken että mä kävelen lenkin sen edessä ja tulen takaisin vierelle. Välillä on tietty vähän malttamisongelmaa, mutta tää nyt on kuitenkin vielä suhteellisen uus juttu ja Hukka vielä nuori, niin että en mä siitä kauheeta stressiä repis. Se ehtii kyllä oppia. Alakerran väki tuli yöllä kotiin. Puolilta öin, kun pienet koirat on nukkumassa. Pieni koira haukahti ja murisi (!!), mutta hiljeni ensimmäisestä ärähdyksestä ja tuli kiltisti jalkopäähän kerälle. "Koko ajan olin tulossa, mitä sä nyt mekastat..." Ja aamulla sitten oli ilo ylimmillään, kun tulin lääkäristä ja päästin Hukan alakertaan tervehtimään ihmisiä ennen kun lähtivät hakemaan koiraa. Ja se koira se vasta vinkee juttu onkin! Tosin koira kiipes mun syliin (mä kun olen sen ykkösidoli) ja Hukka ponkas tervehtimään taas ihmisiä. Hukka kunnioittaa aika syvästi vanhempia koiria. Spanielin ruokakuppi nostettiin lattialle ja Hukan teki mieli tyhjentää se- ei mennyt metriä lähemmäs ennen kun spanieli tutki kupin ja vetäytyi takavasempaan. Vasta sitten pienoisimuri Hukka kävi apajille. Ja spanielikin on niin superkiltti, ettei varmaan edes osaa sanoa kenellekään vastaan. Mutta meillä siis menee hienosti, alakerran porukka koirineen on tosi mahtavia Hukan mielestä, ja meillä on iso piha ihan meidän tottistreeniä varten! Kukaan kun ei käytä pihaa mihinkään, varsinkaan talvella (alakerrassa ei siis asu lapsia). Tosin Hukalla on hukkunut sinne jo kolme lelua... Ne pitäis löytää. (Prkleen entterit!)