laulaa Klamydia. Ja täytyy myöntää että kertosäe osuu kuin nenä naamaan Luru Iivarin kohdalla.

Kaikki mikä on kielletty, on hirveän kivaa.

1321216987_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Esimerkiksi ihmisten rastojen (ja hännän) syöminen on ankarasti kielletty, ja siksikös se vasta kivaa onkin! Kaikkein kivoin juttu maailmassa on B:n pitkät rastat, joista pieni poika saa hyvin otteen ja sitten muristaan ja natustetaan. Mokoma riiviö.

Ihmiset kyselee, että "mitenkä teillä on menny?" ja siihenhän aina vastataan että "no ihan kivasti meillä menee", mikä ei aina ole ihan absoluuttinen totuus.
Hukan mielestä meillä menisi paljon kivemmin ilman kiljuvaa ja karvoissa roikkuvaa kakaraa. Myös Miska ihmettelee suuressa karvaisessa päässään, että miksi ihmeessä tuo pentu piti raahata kotiin asti mukaan. Pentu on ihan jees niin kauan kuin sen pää pysyy vähän matkan päässä Miskan päästä. Korvat ja nenä on arkoja paikkoja Miskalle, ja pentu ei kunnioita niitä pätkääkään.

Ensimmäinen päivä meni kiljuessa. Jos siis lasketaan että eka päivä oli automatka kotiin Myrskylästä. Pentu vuoroin kiljui ja nukkui. Istuin pennun kuljetuskopan vieressä takapenkillä, isot koirat oli takakontissa verkon takana. Kun nostin pennun näytille Hukalle ja Miskalle, oli Hukan ilme näkemisen arvoinen. Se ei ilmeisesti ollut osannut kuvitellakaan, että pentu lähtis oikeesti meidän matkaan!

Kotona pentu jatkoi kiljumista. Myös seuraavana päivänä. Pariin päivään Hukkaa ja pentua ei voinut jättää samaan tilaan, ei edes pitää yhtä aikaa saman huoneen lattialla tai Hukka teki syöksyn pennun niskavilloihin.
Keskiviikkona vein Hukan ja Lurun yhdessä lenkille (no, lenkille ja lenkille...) ja silloin Hukka osoitti ensimmäisen kerran jonkin asteisia hyväksymisen merkkejä. Se halusi kutsua pentua leikkimään. Hyvä merkki.

Perjantaina Hukka ja Luru leikkivät ekaa kertaa eteisen lattialla yhdessä. Pienen hetken ennen kuin homma meni yli ja Hukalla hermot. Tosin samana iltana pentu saikin taas kyytiä Hukalta, kun osui tielle kun Hukka-raketti syöksyi omaan huoneeseensa ruoka-ajan koittaessa.
Ollaan opittu ennakoimaan tilanteita, joissa Hukalla menee yli tai pentu on muuten vain vaarassa jäädä jalkoihin tai hampaisiin.

Lisäksi B kävi ostamassa töistä tullessaan kompostikehikon. Pystytettiin komposti olkkarin lattialle, ja sieltä käsin Lurun ja Hukan on turvallista tutustua toisiinsa. Ihmisiä ei jännitä jolloin tilanne on Hukan mielestä aina vähintäänkin epäilyttävä. Luonnollisesti. Ainoa mikä Hukkaa ottaa kompostijutussa päähän on se, että Lurulla on siellä luita eikä Hukka saa niitä! Hirvittävä, huutava vääryys, jos pieneltä kelpieltä kysytään. Aina välillä se yrittääkin saada luita kompostin läpi, mistä aiheutuu kamala meteli mutta ei tulosta. Kyllä Hukkaa ottaa silloin päähän.

1321464281_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Nettikyselyn perusteella voitaneen sanoa, että Hukka joko hyväksyy pennun täysin, tai sitten tasan sen verran että rinnakkainelo onnistuu. Parhaita kavereita niistä ei välttämättä koskaan tule. Kunhan nyt alkuun tulisivat edes toimeen keskenään, niin sekin olis jo paljon.
Hukasta on kovasti apua kyllä pennun kanssa. Jos pentu kiljuu liikaa, Hukka käy tökkäämässä sitä tyyliin "turpa kiinni sinä rasittava apina!", ja pentu hiljenee hetkeksi. Tosin vain hetkeksi ja sitten pitää tökätä uudestaan. Meneehän se aika siinäkin.

Miskan kohdalla tilanne on vähän eri. Niin kauan kuin Lurulla on hampaat, nenä ja ilmeisesti ylipäänsä koko pää, Miskaa hirvittää. Itse asiassa Miskaa taitaa vähän masentaa. Se pysyttelee omissa oloissaan eikä tule hakemaan oma-aloitteisesti huomiota ja rapsutuksia, kuten aiemmin. Tosin se ei ole myöskään saanut kertaakaan kyytiä Hukalta, niin kuin yleensä käy kerran viikossa.

1321885204_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Miska sunnuntai-iltana, kun Luru oli kotiutunut. Sylissä on turvallisinta.

 

Luru Iivarin ensimmäiseen viikkoon on kyllä mahtunut yhtä ja toista jännittävää!
7-20 viikko on niitä sosiaalistumisen kannalta ratkaisevan tärkeitä viikkoja, joten meillä alettiin heti tositoimiin. Keskiviikkona nappasin pennun matkaani ja lähdin bussilla kaupunkiin. Silloin asiaan kuului molemmat kirjakaupat, Stockman ja pari muuta jännään paikkaa. Pentu pysytteli enimmäkseen sylissä, koska onhan kaupungin vilinä vielä vähän hurja juttu vajaa kahdeksanviikkoiselle naperolle. Vähän tärisyttikin. Mutta sisätiloissa oli aivan mahtava hurmata ihmisiä! Stockmannin eläinpuolen myyjät ihastuivat pentuun niin kovin, että rahastus oli unohtua kokonaan. Kirjakaupassa Luru keräsi tiskin molemmin puolin viisi ihmistä, joiden mielestä pentu oli jotain aivan ylettömän suloista. Ja onhan se.
Lelukaupassa lapset kysyivät äideiltään onko tädillä koira vai lelu, eikä äidit aina osuneet vastauksissaan oikeaan. Myös myyjä ihmetteli, voiko moinen pieni karvapallero todella olla oikea koiranpentu. Asiaan tuli varmuus kun täti työnsi sormet liian lähelle pennun kuonoa ja pentu päätti kokeilla naskalihampaitaan tädin sormiin. Hyvin eläväiseksi todettiin Luru silloin.

1321464096_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Luru Iivarin kaupunkituliainen

Lauantainakin käytiin bussilla kaupungissa. Silloin jäätiin rautatieasemalla pois ja hengattiin hetki asemarakennuksessa. Silloin hirvitti pientä poikaa niin kovin, että pääsi takin sisälle turvaan ja lämpimään, eikä ihmiset kiinnittäneet juurikaan huomiota pieneen tyyppiin. Laiturille ei ehditty junaa vastaan, kun mokoma tuli vähän ajoissa. Mutta sisko osoittautui ihan mahtavaksi tyypiksi, ja pentu olis tahtonut syliin oikeastaan heti!
Samalla käytiin kaupungissakin vähän pyörimässä, ja Luru pääsi valitsemaan myös illan elokuvaa Makuunista. Herätettiin huvitusta kanssaihmisissä, kun toisella oli aina pentu sylissä ja toisella sininen muumi-matkalaukku, joka ostettiin kummitytölle synttärilahjaksi.

Seuraavana päivänä käytiin tunnin ajomatkan päässä kummitytön synttäreillä. Koska pentu oli ehtinyt olla meillä vasta viikon, eikä tiedetty mitä se tuumaa jäädessään taas yksin ja tällä kertaa useammaksi tunniksi, otettiin pieni otus mukaan.
Kummityttö on siskonlapsi, joka pelkää koiria. Ne kuulemma haukkuu ja puree ja hyppii ja ilmeisesti raapivat lattiaa (?), ainakin jotakin sellaista lapsi selvitti kun kysyttiin miksi koirat on pelottavia. Joka tapauksessa lapsen on parasta tutustua Miskaan, joka ei taatusti pure, hauku tai kaada hännällä nurin, mikä on myös pelottava piirre isoissa koirissa. Hukka voi haukahdella riemuissaan, heilua häntänsä kanssa ja pyllytaklata lapsen, mutta ei sekään taatusti pure! Ja Luru oli riittävän pieni ollakseen täysin vaaraton.
Nuorempi siskontyttö on kuin pieni terrieri. Ei pelkää mitään eikä ketään, ja olikin riemuissaan kun meillä oli pentu mukana. Kesken ruokailun ja herkuttelun piti nousta pöydästä ja kipittää katsomaan onko koira vielä boksissa, ja sitten raportoida pöydässä että on se siellä ja se nukkuu! Nukkuminen oli jotain hirveän jännää.

Kun Luru heräsi ja kävi ulkona, se jäi lattialle pyörimään lasten jalkoihin ja molemmat lapset jopa uskalsivat sitä silittää. Olen oikeasti iloisesti yllättynyt, koska muistan miten kummityttö ei halunnut edes olla maassa yhtä aikaa Miskan kanssa sen ollessa kahdeksan viikon ikäinen. Onhan siitä jo kaksi vuotta aikaakin, mutta silti.

1321822831_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Mutta että kaikenkaikkiaan hyvin menee. Koirat voi jo ottaa yhtä aikaa lenkille, joka tosin jää silloin lyhyeksi tai menee muuten hankalaksi, kun pentu ei osaa kävellä hihnassa pitkästi. Eikä pidä vielä osatakaan. Parkkipaikkaryteikössä käydään yhdessä haistelemassa ja nuuskitaan maata. Ja jos isommat menee liian lujaa, Luru voi tarttua Hukkaa hännästä tai takajalasta pysyäkseen paremmin mukana. Ei kyllä hidasta Hukan menoa yhtään, mihin sitä muka neljää jalkaa tarvitaan?

Lopuksi iloisena uutisena, että sain viimeinkin yhteyden ihmiseen joka lupaili paikkoja paikalliseen hakuporukkaan. Lupasi myös että pentu mahtuu mukaan. Eli jos kerrankin pääsisi yhden koiran kanssa ihan pikkupennusta aloittamaan harrastamisen.
Hukka ei meinannut pysyä nahoissaan kun kerroin että päästään hakuilemaan, Miska hyöri innoissaan ympärillä kun ilahtui riemastuneesta ilmapiiristä ja Luru ihmetteli kompostista että mitä tapahtuu?!

Mulla on vahva tunne, että tästä tulee hyvä lauma!