Meillä on nyt arki muuttunut aika radikaalisti. Ensin pakattiin laatikoita, ihan hirveä määrä laatikoita.

1305734389_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Murto-osa muutossa käytetyistä laatikoista.

Koiria meinasi vähän hirvittää, kun yhtäkkiä pakataan kaikki tavarat laatikoihin, jopa koirien omat jutut! Hukka on tottuneempi muuttaja, mutta sekin pysytteli mielellään lähettyvillä, ettei sitä vain unohdeta matkasta. Miska, joka ei ole muuttanut kuin kerran, oli enempi huolissaan muuton vaikutuksesta pienen pojan elämään. Oikeastihan niitä vaikutuksia ei pahemmin ollut. Koirien huoneessa säilytettiin tyhjiä banaanilaatikoita, mutta muuten arki rullasi kuten ennenkin.

Neljäs päivä lähdettiin Ouluun, me ihmiset. Hukka meni kyläilemään J:lle ja Miska sai hoitopaikan vanhemmiltani. Minä tulin pääsykokeen jälkeen elämyksellisen reissun junalla takaisin Etelään, ja hain veljekset kotiin. Rakas jäi Ouluun aloittamaan töitään, ja meidän tehtäväksi jäi pakata loput tavarat laatikoihin ja valmistautua henkisesti muuttoon.

Muuttopäivänä Miska lastattiin autoon ja vietiin vanhemmilleni odottamaan, että minäkin menisin sinne illalla. Hukka sai tervehtiä muuttomiehiä boksistaan koirien huoneesta. Vähän sitä tuppasi hämmentämään, kun yhtäkkiä ovesta pamahtaa kolme miestä, jotka noin vain vievät emännän pianon! Loppujen lopuksi Hukka totesi miehet ihan kivoiksi ja jakeli vähän pusujakin, kun pääsi käymään pihalla ennen autoon päätymistään.
Iltapäivällä rakas lähti Hukan kanssa kohti uutta kotia Oulussa, ja minä aloitin kyläilyelämäni Miskan kanssa vanhempieni luona.

Miska on sopeutunut tähän parin viikon mittaiseen vaiheeseen Hukkaa paremmin, onhan sillä kaverina vanhempien suloinen cairn-neiti Rölli. Rölli komentaa Miskaa taattuun Rölli-laatuun, ja Miska sopeutuu kiltisti jälleen uuden nartun komentoon. Oikeastaan se taitaa sopia Miskalle paremmin kuin hyvin.

1305993909_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kerran olen todistanut hämmentävän tapahtuman täällä. Miska murisi Röllille!
Rölli saa ruokansa kerran päivässä, ja nesteenpoistolääkkeen aamulla ja illalla. Miska puolestaan syö aamulla ja Röllin ruoka-aikaan iltasella. Rölliä kiinnosti tietää, miksi Miska menee "omaan huoneeseen" kupin kanssa ja yritti ängetä pikku-ukon kupille. Hämmennys oli kolminkertainen, kun kaikki yllätyimme moisesta äänestä- minä, Rölli ja jopa Miska itse! Lopputuloksena Rölli pysyy kaukana Miskan kupilta, ja Miska pysyy kaukana Röllin kupilta. Kyllähän omaa ruokaa saa pieninkin puolustaa.

Täällä ollessamme ollaan myös retkeilty metsässä ahkerasti. Metsäily alkoi lumien sulettua kotona, ja jatkuu täällä, missä on myös ihanat lenkkimetsät.
Tosin meidän lenkkeily voi olla ihan sitä, että mennään metsään ja minä istun mättäälle nauttimaan luonnosta, rauhasta ja hiljaisuudesta. Ja äkkiä luokse riemuissaan säntäävästä bretonista. Miska ei osaa olla hiljaa ja rentoutua metsässä, joten se kuluttaa aikaansa rellestämällä, ja se sopii mullekin.

1305397346_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1305396740_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Täällä asuessamme Miska on myös saanut seistä fasaaneja ihan niin paljon kuin suinkin on halunnut. Itse asiassa tätä aluetta vaivaa jonkinlainen fasaani-invaasio, jonka uhriksi Miska on joutunut. Mutta se vastaa bretonimaiseen tyyliinsä ja seisoo ja vaanii jokaista fasaania jonka näkee. Paitsi jos fasaani rääkyy sille takaisin ja lähestyy huolestuttavaa vauhtia. Silloin on parasta tulla emännän viereen seisomaan. Miskan vankka mielipide taitaakin olla, että fasaaneilla on joku pahasti vialla!