Tässä meidän vastaus dogfriday.blogspot.com in tämänkertaiseen haasteeseen "miten koirasi leikkii".

Minun koira, tai meidän taistelupari lähinnä, leikkii näin:

 

Kuvassa meidän taistelupari, Hukka ja Rölli leikkii hammasteluleikkejä, ja niillä on ihan selvästi älyttömän hauskaa hammastellessaan. Harvoin tulee otettua Hukasta ja Miskasta kuvia kun ne leikkii, ja Röllikin leikkii yleensä vaan pallollaan. Mutta tämä löytyi, ja on kieltämättä aika hauska kuva apinoista.

 

Nyt Hukka odottelee kotona, kun minä kävelin vanhemmille pienen tassuaan potevan ukkelin kanssa.
Kävin perjantaina, kuten aina ennenkin, varikonniemessä koirien kanssa lenkillä ja pidin kumpaakin vuorollaan irti. Yhtä aikaa harvemmin pidän niitä irti, kun paviaanit unohtaa korvansa talteen mun taskuun ja painelevat ilman menemään. Yksin ollessaan korvat pysyy päässä.
Niinpä Miska vipelsi irti pitkän matkaa, paljon pidempään kuin Hukka, joka ei aina siedä muita koiria ja tulee paremmin käskystä luokse, mutta on myös aikuisen koiran näköinen. Miska menee vielä ihan pikkukakarapennusta.

Miska vemmelsi omia teitään ja unohti aina seurata missä me Hukan kanssa ollaan. Niinpä paettiin yhden mutkan taakse ja komensin Hukan haukkumaan kun pentu ei seurannut meitä. Sieltä vipelsi pieni mies perässä varsin pahoillaan olevan näköisenä ja mielisteli Hukkaa minkä kerkesi.
Ja sen jälkeen aina kun kakara livisti, Hukka sai komentaa sen takasin. Mua se uskoo sitten kun näkee mut, ei yhtään aiemmin. En tiiä miten Hukka sitä uhkailee, mutta tuskin se mitään kovin kivaa olis, voin kuvitella.

Just kun ajattelin, että nappaan pienen nihnaan ja mennään kotiin, mettästä kuulu iso paukahdus. Hukka säikähti sitä ja haukahti, niin että Miska kipitti äkkiä meidän luokse. En aatellu sitä sillon, mutta Miska näytti säikähtäneeltä kun pinkoi sieltä lepikosta, mutta ehkä se säikähti sitä Hukan haukkuakin.

Joka tapauksessa kotona tajusin että lattiat on veressä, ja paikansin Miskan jalasta, siitä päällypuolelta, eihän kukaan vaan tajua, mitä meinaan? sellasen sentin mittaisen palkeenkielen. Sillä on ihan kunnolla lähtenyt nahka jalasta, mutta se lerpake on vielä kiinni ja ihan hitusen teki pahaa kattoa! Ja verta oli niinkun teurastuksen jäljiltä.
Soitin äitille, että tuu heittää meidät eläinlääkäriin. Mutta kiitos Hämeenlinnan eläinlääkäriasemien, ei päästy mihinkään. Tai eihän se niitten vika oo, mutta sillon vitutti ja harmitti aika rankasti. Missään ei ollu enää aikaa, kun aikaa piti varata enemmänkin kun en ollu vielä sillon varma onko se menny läpi asti, vai miksi sitä verta tulee lattiaan sillon kun pentu kävelee. Kunnallinen oli kyllä ihan viimenen niitti "jos oisit soittanu puoli tuntia sitten, olisit päässy vielä, nyt on kuule liian myöhästä". Oli sen verran vittuuntuneen kuulonen lekuri, ja sen verran jo hermostutti, että meinasin sanoa aika rumasti. Että suo anteeksi, kun pennun aikataulu mätti!

Nyt sillä on joka tapauksessa tassu paketissa, ja kun mennään ulos, sille laitetaan musta koirankakkapussi jesarilla kiinni. Ja tyyliseikkojen vuoksi toisella jesarinpalalla mun varreton sukka siihen päälle. Ei ois ikinä uskonu, mutta paskapussi ja mun sukka on just tismalleen sopivat pikku-ukolle!
Silti siitä on kamalaa, kun on semmoisia sukkia ja muita ja iso tassuvamma (joka ei oikeastaan kai edes ole kovin paha, mutta Miska on dramaking), joka vaatii jatkuvaa huomiointia. Perjantain se oli ihan järkyttynyt ja shokissa ja mönki joka välissä syliin huokailemaan ja saamaan halihoitoa. Iskä ja äiskä toi varalta sille Röllin Norocarpeja, jos sen tassuun sattuu, mutta ei niitä oo vielä tarvittu.