Viimeksi mietin, millä pienen ja energisen koiralapsen saa rauhoittumaan. Ja nyt sen keksin.
Mahdollisimman paljon uusia paikkoja ja tilanteita mahdollisimman lyhyessä ajassa, niin johan on väsymys taattu.

Sunnuntaina käytiin Tampereella. Mentiin bussilla rautatieasemalle, kateltiin ihmisiä ja noustiin junaan. Junassa tietenkin piti hyöriä ja pyöriä ja yrittää käydä nuolemassa joka ikinen ihminen, joka vastaan tuli. (Ei muuten päässyt, mä olen natsi siinä suhteessa.)
Tampereen rautatieasema oli vähän hurja paikka, ja piti ohjata Hukka äkkiä vähän sivummalle, ettei pidä mennä kauheessa ihmisvirrassa. Muuten meni hyvin. Eikä kävely Tampereen keskustassakaan saanut Hukalta ryynejä mitenkään erityisen sekaisin.
Bussimatka treenipaikkaankin meni kuin vettä vain. (Ja mikä ihmeen Jeppe Hukka muka on? Joku äijä tuli sössöttämään Hukalle, että "Jeppe, Jeppe, tule tänne Jeppe", ja Hukka oli vähän WTF?! :P)

Jouduttiin/päästiin eka pentukurssilaisten kanssa treenaamaan, ja vähän tuntu että Hukkahan osaa jo vaikka mitä ja me mennään suoraan kisoihin. Ilmankos näin, jos toiset kurssilaiset on 4 ja 6 kuisia kakaroita :D
Oli siellä yks mäyräherrakin, mutta silti Hukka oli kaikkeista paras.
Penturyhmän lopulla siihen tuli sellanen foxinarttu kans, ja päästiin vielä sen kanssa treenaamaan, eli oltiin kahdessa ryhmässä eilen.

Hukan kontaktia ja seuraamista kehuttiin kauheesti. Mutta olen mä sen seuraamisen kanssa tehnytkin töitä. Ja kontakti nyt... kai vieras paikka ja uusi tilanne sai sen sen verran hämilleen, että se näki parhaaksi tsiikata koko ajan mammaa, että mitä tapahtuu. Mutta sama se miksi se piti kontaktia, pääasia että se piti sitä ja sai usein palkan siitä hyvästä.

Se seuraaminen on muuten aika jännä juttu. Koeohjeessa muistaakseni sanotaan, että koiran tulee seurata tiiviisti ohjaajan vasemmalla puolella lapa ohjaajan polven kohdalla pitäen kontaktia. Eli siis, no, ei metrin etäisyydellä, eikä edistäen tai jätättäen.
Mun mielestä heti alussa, kun opetellaan seuraamista, pitäis kiinnittää huomiota siihen oikeaan paikkaan. Eli siihen, että se koiran lapa on oikealla kohdalla ohjaajan jalan vieressä.
Hukka vaan oli eilen molemmissa ryhmissä ainoa koira, joka oikeesti seuras oikeassa paikassa ja piti kontaktia katkaisematta sitä kertaakaan.

Lisäksi harjoteltiin jääviä liikkeitä, eli liikkeestä istumista ja seisomista, mikä ei kyllä mennyt Hukalla kovin hyvin. Hukka ei siis ymmärrä ihan täysin paikka-käskyä (eli seisomaan jäämistä), eikä sen kanssa ole ikinä otettu jääviä liikkeitä. Istu taas onnistuu siltäkin, mutta siitä on vaan niin sikatyhmää, että otetaan sivulle ja seurataan ja pysähdytään, ja sen pitäiskin muka jäädä paikalleen. Jos se osais, se olis varmaan naputtanu käpällä otsaansa, että hitto mitä idareita noi ihmiset on!
Onnistu se meiltäkin lopulta jotenkin, mutta ei kyllä kovin kauheen sulokkaasti. Pitää vaan ottaa treeniohjelmaan sitten nekin.
Vaikka mieluummin mä jätän sen liikkeestä seisomaan jäämisen pois vielä hetkeksi ja opetan Hukan mieluummin jäämään liikkeestä maahan. Sitäpaitsi BH-kokeessa on liikkeestä istuminen ja maahanmeno, ei suinkaan liikkeestä seisomista. Ja kun BH-koe on meidän ensisijainen tähtäin, niin mieluummin harjoittelen nyt siihen kuuluvia liikkeitä.

Luoksetulossa apina onnistu tietenkin häipymään. Se juoksi liian kovaa ja välttääkseen törmäyksen (joku meillä sentään yrittää välttääkin törmäämästä) kiepahti sivuun ja teki kierroksen takana ennen kuin tuli vinosti sivulle. Ja ehti häipyä tekemään kunniakierroksen parkkiksen ympäri ennen kuin sain sen käskytettyä takaisin sivulle. Mistä seurasi perusteellinen sivu-maahan-paikka- sarja, että yks muistaa taas ketä piti uskoa.
Se karkas kyllä  hetken päästä uudestaankin, kun otin uuden luoksetulon, mutta tajusin bussissa, että otin aivan liian pitkän matkan. Siis kun yleensä mä kävelen ehkä kymmenen askelta, ja nyt kävelin varmaan parikymmentä. Ja edelleen vieras paikka ja vieraita ihmisiä ja koiria, tottakai se lähti.
Ens kerralla paremmin. Ja nyt otin tosi lyhyitä luoksetuloja lopuksi, ehkä viis-kymmenen askelta ja Hukka tuli tosi kauniisti suoraan eteen ja kiepahti oikeaoppisesti sivulle.

Ensi kerralla kuulemma opetellaan eteenmenoa, ja pitää muistaa ottaa ruokakuppi mukaan. Joku siinä selityksessä eteenmenon opetuksesta jäi vaivaamaan, mutten muista enää mikä se oli. Jospa mä muistaisin sen vielä, niin vois sitten kysyä viisaammilta.


Takaisin tullessa bussimatka meni taas hienosti, Hukka on varsin rutinoitunut bussimatkaaja, vaikka yrittääkin aina ekaksi morjestaa kuskin ja sitten kaikki muut matkustajat. Nyt se ressukka katteli silmät suurina bussissa ja tökkäs vähän väliä mun kättä, ja yritti olla tosi reipas, kun käveltiin taas Tampereen keskustan läpi rautatieasemalle.
Lippujen oston ja eväiden hankkimisen jälkeen raivasin tilaa yhdeltä penkiltä aseman aulasta ja Hukka halus hypätä viereen. Siihen se sitten simahti pää mun sylissä ja nukku tosi sikeesti sen reilun tunnin ennen meidän junan lähtöä.
Kerran se heräs, kun joku musta vesispanieli tai muu vastaava musta otus käveli ihan edestä ohi. Mutta ei se sitä kauaa jaksanu kytätä, vaan nukahti niin sikeesti, että sain viedä roskat roskikseen penkin päähän, pakata treeniliivin ja -namit reppuun ja kiskoa takin päälle, ennen kuin yks havahtuu, että jotain tapahtuu. Ja sitten se hortoili silmät suurina ihan mun jalassa kiinni tunnelista oikealle laiturille ja hyppäs junaan.
Ja junassa se tutki ensin penkin alta jotain hollantilaista, joka matkusti samassa vaunussa, mutta ennen Lempäälää se väsähti niin että hyppäs viereen penkille ja käpertyi nukkumaan.
Mietin hetken, että onko se luvallista, että koira makaa junassa penkillä, jotka on varattu pääsääntöisesti ihmismatkailijoille, kun konnari marssi paikalle. Se pysähtyi, katto Hukkaa hetken pää kallellaan, hymyili sille ja jatkoi matkaansa. Kohta siihen tuli toinen konnari, hymyili sekin pienelle ja jatkoi matkaansa.
Kaikesta päätellen pieni koira siis saa nukkua junassa penkillä.

Kotimatkalla bussissa Hukka istui ihan reppanana häntä tassujen välissä ja nojas mun jalkaan. Pientä vähän väsytti ja sitten piti murista kaikille jotka tuli vastaan sillä lyhyellä matkalla, joka piti kävellä marketeilta kotiin.

Eli jos kelpielapsen haluaa väsyttää, siihen riittää kuuden tunnin reissu vieraaseen paikkaan, varsinkin jos siihen sisältyy tunnin tottistreeni.