Meille koitti (taas!) agilitysta treenitauko. Katotaan nyt pari viikkoa, jos saan itseni kasaan sinä aikana. Ei ole järkeä lähteä kiusaamaan Hukkaa treeneihin, jos se lopulta menee siihen, että Hukka kyräilee treenien vetäjää ja mä lähden paikalta itkien pois.

Tiistain agitreenit meni ihan kivasti niiden hemmetin keppien ajan. Hukka osaa kepit tosi hienosti, ja mun pitää vielä opetella pienentämään käsiohjausta ja kulkemaan kai ripeämmin. En oikeesti tajua mitä multa nyt odotetaan, kun vetäjä on vähän turhan epäselvä. Yhdellä kertaa takaperin kulkeminen on sallittu ja jees, toisella kertaa siitä tulee moitteita. Päättäis nyt! Eikä ole ainoa epälooginen asia meidän treeneissä se, vaan niitä epäloogisuuksia on useampiakin.
Lisäksi mä tunnen koirani ja osaan lukea sitä myös henkisesti vähemmän hyvässä kunnossa paremmin kuin treenivetäjä, joka näkee meitä tunnin kerran viikossa ja keskittyy siitä ajasta kymmenen minuuttia meihin. Minä elän tuon koiran kanssa arjessa ja juhlassa, teen sen kanssa kaiken ja koulutan sitä. Jos minä sanon, että se paineistuu ja alkaa pelkäämään estettä, jossa sitä komennetaan liiaksi, niin kannattais melkein kuunnella. Vaikken agia olekaan enempiä harrastanut, niin koirani tunnen parhaiten.

Ehkä oli virhe ylipäänsä mennä tiistaina treeneihin, etenkin kun tiesin etten kuitenkaan ole ihan niin iloinen ja happy happy joyjoy, kuin pitäisi olla. Hypyt ja puomit ja muut tutut jutut olis mennyt ihan sujuvasti meiltäkin, mutta A-este on uusi ja siinä pitäis pystyä olemaan extrapirteä. Ehkä sitten hautajaisten jälkeen. Jos en sitten vajoa vielä syvemmälle sen jälkeen.

 

Me on myös huomattu, että Miska on oikeasti fiksu pieni koira. Se ei enää ole pieni koiranalku, vaan ihan oikea koira jo. Tyyppi täyttää reilun kuukauden päästä kaksi vee, ja on jo siis iso poika. Eikä se muuten ole kovin pienikään, sen päätä yltää rapsuttamaan tarvimatta kumartua!

Tähän asti Miska on saanut juosta valtoimenaan pitkin metsiä ja olla pieni höpsö koiralapsi, mutta nyt on alettu opettaa sille juttuja. Okei, ei tietenkään mitään järjettömän fiksua, mutta kaikkea hassua.
Miska osaa käskyllä "koske" tuupata varsin hellästi kuonollaan ihmisen kämmeneen. Käsky "femma" tarkoittaa käpälällä kämmeneen läppäämistä. Myös pyöriminen on ohjelmistossa, ja malttia harjoitellaan vieläkin. Ihan vaan koska tyyppi malttaa hienosti ja treenit on aina kiva aloittaa ja lopettaa varmaan juttuun, josta jää hyvä mieli.
Miska on nyt muutamana päivänä temppuillut koko iltaruokansa edestä. Eli se saa aina temppupalkaksi muutaman nappulan, ja kyllä väsyttää ruuan jälkeen!

Huomasin myös, että kun on oikein paha mieli, enkä tiedä miten päin olisin, metsälenkki auttaa. Yleensä otan vain toisen veljeksen mukaani, ja jostain syystä se veljes on Miska. Hukka kulkee mun kannoilla ja huokailee ja on itsekin masentunut ja pahalla mielellä, jos otan sen mukaan, ja sehän nyt ei piristä yhtään.
Miska puolestaan kirmailee pitkin metsää, etsii käpyjä ja keppejä, rynnistää välillä tarkistamaan, että ihminen on tallessa ja nuolaisee poskea, ja jatkaa taas kirmailuaan. Se tekee kaikkensa piristääkseen, eikä vaivu itse synkeyteen. Ja sitten kun on piristynyt metsälenkillä Miskan kanssa, voi ottaa Hukan omalle lenkilleen ja antaa senkin juosta valtoimenaan pitkin lähimetsiä.
Eihän koirien sentään tarvi masentua, vaikka mulla onkin suruaika.

 

Edit:

Meinasin unohtaa.
19.3. oli Vantaan Jumbossa Faunattaren teemapäivä. Oltiin Hukan kanssa esittelemässä kelpieitä, joita oli paikalla tasan Hukka. Toinen kelpie oli joutunut perumaan, ja itekin mietin jaksanko lähteä. Ja onko sopivaakaan lähteä heti seuraavana päivänä tuollaiseen paikkaan.
Juteltuani kuitenkin ensin vanhempieni kanssa päätin lähteä, että olis jotain tekemistä sinä päivänä.

Hukka käyttäytyi hukkamaisesti. Ei tykännyt paikalla olleista neljästä bordercollienartusta ja yhdestä uroksesta. Tyhmiä olivat, turpiin meinasi tulla. Ihmiset oli ehania, nehän rapsutteli ja pusutteli ja silitteli pientä tyttöä ihan hirveästi! Sitten tosin iski väsymys ja oli hankalaa, kun ei ollut mitään paikkaa, missä levähtää hetki. Meillä ei ole kevythäkkiä, ja ainoa metallihäkki on nippusiteillä koottavaa mallia kokoa kaksi rottweileria. Eli mukana ei ollut mitään lepopaikkaa, ja ainoa lepopaikka koiralle oli mun jalkojen takana, missä se hetken veteli sikeitä.
Yllättäen paikalle säntäävät lapset ja tiivis väkijoukko kelpie-paran ympärillä aiheutti kuitenkin sen, että Hukka säikähti yhtä ykskaks viereen paukahtanutta lasta, joka työnsi kätensä ja naamansa äkkiä liian lähelle ja sai palkakseen rähähdyksen.
Eli mun koira rähähti lapselle. Hukka oli kyllä kovin pahoillaan kun tajusi ärähtäneensä lapselle (tai mistä sitä tietää, ehkä se vaan ymmärsi mun reaktiosta että nyt tuli virhe), ja änkesi nuolemaan lapsen naamaa. Lapsen äiti ei onneksi ollut vihaista sorttia, vaan selitti lapselle, miten koiraa lähestytään. Pointsit äiti-ihmiselle.

Sen jälkeen Hukka pääsi kuitenkin käymään ulkona, ja kun liian lähelle änkeävät ihmiset aiheutti säpsähdyksiä ja väistelyä, meidän päivä oli pitkälti pulkassa. 11-15 oli meidän aika siellä, mutta me taidettiin lähteä jo puoli kahdelta pois. Hukka ei ole ennen tuollaiseen tilanteeseen päätynyt, enkä halunnut sen rasittuvan enää enempää.

Ja kun sain löydettyä äidin pyytämän cd-levyn muistotilaisuuteen Jumbon Anttilasta, ja kuskikin sai hoidettua omat ostoksensa, meitä ei oikeastaan pidätellyt siellä enää mikään.
2.4. olisi Leppävaaran Sellossa (eli Espoossa?) samanlainen Faunattaren teemapäivä, minne oltais menossa. Täytyy katsoa, jos saatais joku häkkiviritelmä neidille mukaan. Iso boksi on vähän vaikea kuljetettava, mutta eiköhän se onnistu.