Tulinpa just ajatelleeksi, miten hassua se on, kun joku vaihtaa nimeä silleen aika kokonaisvaltaisesti.
Luin koneelle tallennettuja viime juhannuksen tienoille sijoittuvia Hukan päiväkirjamerkintöjä, ja siellä puhuttiin Muorista. Muori on ollut Muori vasta vuoden suunnilleen, vähän reilun, puoltoista, pari vuotta. Mutta nyt on jotenkin hassua ajatella Nukaa. Nuka, Nuka... Ei, kyllä se on meidän Muori. Jotenkin Nuka ei enää taivu suussa samalla tavalla.
Ainakaan nyt kun se ei ole täällä, ehkä se taipuu taas sitten kun se tulee käymään.

Tajusin eilen, että mulla taitaa olla käsissäni pieni ja masentunut paimenkoiralapsi. Säikähdin aika hitosti kun tajusin sen.
Kyllähän mä tiedän, että Hukka seuraa mun mielialoja suunnilleen suurennuslasin kanssa ja jäljittelee niitä niinkun mikäkin marakatti, mutta silti.
Mä olen ollut pidempään jo kipeenä, viikon tai silleen, enkä ole päässyt sängystä kunnolla ylös. Hukka makaa kiltisti vieressä ja huokailee ja pärskii itsekin (tosi empaattinen otus :D ).
Joka tapauksessa, se on nyt masentunut. Mietin hetken, että pyydän parannuttuani jonkun isommista tänne tuon seuraksi, jos se silläkin vähän piristyis. Rutin tai Muorin seura piristäis sitä ihan varmasti, Röllin kans. Ruti taitais olla ainoa, joka siitä nauttis :D

Lopulta päätin kuitenkin olla pyytämättä ketään isommista tänne, vaan neuvosta aloin aktivoimaan sitä ihan itse.
Leikkasin siis nakkeja pieniksi paloiksi ja istahdin olkkarin lattialle naksutin kädessä. Koiraparka meinas kilahtaa, kun se yritti niin tohkeissaan saada naksutuksen kuulumaan. Sillä meni hetki, ennen kuin tietty pilke sytty silmiin, mutta lopulta sen pihkasilmät loisti onnesta, kun se hyöri ja pyöri ja toi lelua ja ojensi tassua ja ponkas nuolasemaan naamasta ja istu ja meni maahan ja perusasentoon ja pyörähti ympäri ja huitoi lopulta molempia etutassujaan ilmassa niinkuin orava :D Vasta sen jälkeen se malttoi pysähtyä hetkeksi eteen istumaan ja huomata että mä pidä kättä kämmen sitä kohti, ja työnsi nenänsä tutkimaan kättä. Ja voi riemunpäivä, kun kuulukin naks! Jos koira suinkin osais, se varmasti olis hyppiny tasajalkaa ja taputtanu tassujaan yhteen :D
Kolmen nakin verran temppuiltiin, ja lopputulos on se, että mulla voi olla käsi vyötärön korkeudella kämmen alaspäin, ja koira osaa "koske"- komennolla koskea kuonolla käteen.
Pitää vaan yrittää opettaa tuo niin vahvaksi toiminnoksi rontille, että se lopulta sais tervehdittyä ihmisiäkin nätisti (ikuinen ongelma sen kanssa, vasten hyppiminen kun ei ole kauhean kivaa!).
Tavoitteena, että Hukka istuu alas, kun tulee joku kylään tai me mennään johonkin ja luvan saatuaan saa käydä koskemassa kuonolla ihmisen kättä.
Joskus pienempänä se ohitti vieraat koirat pitämällä kuonoa tiiviisti mun kämmentä vasten ja hengittämällä niin syvään että krohina kuulu. (Sen kirsu oli aina ihan lytyssä siis kättä vasten.) Tuo vois olla ihan näppärä keino ehdollistaa vieraiden koirien ohittamiseenkin. Se ei pääsis loikkimaan joka suuntaan, enkä mä ainakaan keksi, että se olis millään tavalla provosoivan näköistä muille koirillekaan, jos se kulkee kuono kämmenessä ohi. Ainakaan siis normaalin koiran ei mun käsittääkseni pitäis siitä provosoitua.

Pitää vissiin treenatessa joskus kattoa, josko rontti osais koskea muidenkin ihmisten kättä samalla käskyllä. Siihen mennessä kun me päästään taas treenaamaan (eli kun mä pystyn vaivatta kävelemään kolme varttia suuntaansa ja vielä treenaamaankin), tuo käsky on koiralla niin vahvasti hanskassa, ettei pitäis olla mitään ongelmaa.


Muitakin temppuja olis kiva opettaa pikkurontille, ei vaan keksi millään mitä! Tietenkin mä voisin olla tosi "tylsä" ja yrittää puurtaa sen noutoliikkeen kanssa, mutkun oikeestaan haluais opettaa vaan jotain ns. turhaa, hyödytöntä, ei niin kauheen vakavaa. Tarkotus on vaan piristää koiraa ja mua. Tottisjuttuja me opetellaan muutenkin.