Elokuun alussa pakattiin autoon ihmisten rinkat, koirat, koirien ruuat ja muut parin päivän tavarat, ja lähdettiin ajamaan kohti pohjoista ja tuntureita.
Koirien reppu jätettiin lopulta kotiin, koska se ei ole parhaan mahdollisen mallinen kummallekaan koiralle, vaan heiluu ja huojuu ja lipsahtaa helposti toiselle sivulle. Ei paras mahdollinen skenaario mahdollisesti vaikeakulkuisessa tunturissa, jossa ihmisilläkin on töitä pystyssä pysymisen kanssa.
Siispä ihmiset kantoi koirien ruuat ja kaikki muutkin tavarat. Lopultahan koirat ei edes tarvitse paljon tavaraa, omat talvitakkinsa, ruokansa ja mahdollisesti kupit. Vettä riitti tunturipuroissa, jotka kesäsateet on saaneet virtaamaan runsaina.

Tunturipuroissa on raikasta ja juomakelpoista vettä, joista ihmisetkin olisivat voineet juoda.

Tällä reissulla oli kaikenlaista uutta ja jännää koirille- etenkin Miskalle!
Hukka vietti viime vuonna yön teltassa ihmistensä kanssa, mutta Miska vietti sen yön vanhempieni luona yökylässä. Tänä vuonna Miska oli ekaa kertaa paitsi tunturissa, myös teltassa yötä! Onneksi koirat on sopeutuvaisia eläimiä. Kun teltta saatiin pystyyn ja makuukset sinne, koirat pääsi tutustumaan paikkaan, ja hetken kuluttua teltassa oli kaksi nukkuvaa koiraa. Eikä ensimmäisenä päivänä edes kävelty kuin kilometri yöpymispaikalle kahden kodan luokse. Tuntui järkevämmältä mennä kotien luokse yöksi, kuin nukkua asuntovaunualueella. Vaikka vaunualueelta olisikin päässyt helposti suihkuun aamulla.

Iltasella käytiin vielä tutkimassa lähintä tunturia ilman rinkkoja, ikään kuin iltalenkin tyyppisesti. Hienoa oli, vaikkei ylös asti jaksettukaan kiivetä. Miska ja Bärre jäi alemmas, kun itse jatkoi vielä vähän matkaa ylöspäin rinnettä Hukan kanssa.

Katsokaa mikä koira tuolla kielellä on!

Vaelluksen, vajaa 10km, koirat kulkivat hihnoissa ihmisten rinkkojen lantiovöihin kiinnitettyinä.
Tottakai, kun kyse on Miskasta ja Hukasta, matka oli välillä enemmän ja vähemmän nykivää, kun nenään osui joku jännä haju tai kuului jotain mielenkiintoista. Tai tuli muita vaeltajia vastaan- välillä sai tervehtiäkin, ja sitten matka jatkui häntä heiluen ja naama loistaen.

Yö nukuttiin olosuhteiden pakosta Rihmakurun kodassa, jossa koirat nukkui hihnoihin kiinnitettyinä, koska kota jaettiin kahden muun vaeltajan kanssa.
Kodan pihassa Miska sai ihailla harmaakuvemyyrää, joka härnäsi ihan tahallaan koiria parveilemalla edessä ja tökötti paikallaan, kunnes Miska hermostui ja livahti sitten taas äkkiä kodan alle piiloon. Rasittava, mutta jollain tavalla myös hirveän hauska eläin.

Tunturissa törmäiltiin myös monenlaisiin muihin eläimiin. Kun Bärre vei koirat kurun toiselle puolelle, yritin selviytyä ilman koirien tuomaa lisähaastetta perässä. Vanha polvivamma alkoi vaivata vaikeakulkuisen maaston jälkeen Rihmakurun kohdalla, eikä pystytty jatkamaan enää ensimmäisenä päivänä Nammalakuruun asti. Eikä sitten tietenkään jatkettu sinne enää toisena päivänä, vaan suunnitelman mukaisesti käveltiin takaisin Pallakselle ja autolle.
Kurun toisella puolella kuului kuitenkin jokseenkin hätääntynyt "päästä irti!", ennen kuin ehdin itse paikalle. Ja kun ehdin paikalle, rakas jo nauroi että hurja metsästäjä tappoi sopulin! Loppumatkan meitä nauratti Hurjasta Pedosta, joka pärjäsi niinkin vaaralliselle eläimelle kuin sopuli.
Tapetun sopulin kuva pääsee esitelmääni Pallastunturista ja sen luonnosta.

Myös poroja näkyi. Niin auton ikkunasta kuin hotellin parkkipaikalla ja lopulta itse tunturissakin. Autossa Hukka murisi ja haukkui poroille, joiden takia matkanteko tyssäsi aina välillä. Miska ei tainnut tajuta mikä niissä elikoissa oikein on.