Meidän lauma on viime viikkoina ulkoillut aivan suhteettoman paljon vieraammissa paikoissa. Siis koirille vieraammissa, en minä niitä ihan helposti vie semmosiin paikkoihin, joita en itte tunne. Tai jos ei mukana oo ketään, joka tuntee paikan.

Tämä meidän ulkoiluinnostus johtuu siitä, että rakas sai uuden auton (osti uuden auton, kyllä se siitä ihan maksoikin...), jolla voi kuljettaa jopa koiria, ja johon haettiin koiraverkko jostain huitsin nevadasta Turun läheltä. Mutta kyllä kannatti, veljekset hyppää riemuissaan kyytiin ja odottaa jo kotona, että mihin jännään paikkaan tällä kertaa mennään!
Hukka istuu tai seisoo kyydissä takakontissa ja tiirailee sivuikkunoista ulos, kun taas Miska keskittyy enemmän tuijottelemaan takaikkunasta muita autoilijoita. Se irvistelee ja illistelee ja on ihan kahjo. Eikä tietenkään tajua, ettei ihmiset näe sitä tummennettujen lasien läpi!
Hauskaa siinä on se, että kun minun koirat näkyy hyvin verkon takaa, rakkaan pieni tipsuneiti ei näy ollenkaan, eikä mistään tiedä että pieni edes on kyydissä!

Nyt on joka tapauksessa veljekset saaneet kamalasti semmoista omaehtoista liikuntaa, kun ne on saaneet vipeltää metsissä irti, ja toteuttaneet itseään- myös tavoilla jotka ei ole ollenkaan toivottavia!
Miska esimerkiksi kävi tippumassa jäihin. Onneksi pikkuinen riemuidiootti oli jo rannassa, niin että pääsi kertaponkaisulla ylös ja säntäsi sangen hämmentyneenä mun ja rakkaan luokse, että näittekste hei mitä tapahtu?!
Sille oli justiin karjastu että Miska ei mene, mutta se vaan liukastui sammaleisella kivellä ja liukui jäälle, joka oli koko ajan pettää jalkojen alta. Ja sitten seurattiin pientä pomppivaa koiralasta.


Minun rakas kolmikko Tervaniemessä.

Viikon aikana ollaan käyty niin Tervaniemessä kuin Hirvilammellakin metsäilemässä. Veljekset on nauttineet täysin rinnoin kun on ihan lupa mellastaa ja riehua ja käyttäytyä kaikinpuolin pöljästi. Todisteena on muutamakin kuva, missä Hukka ja Miska läträä kuralammikoissa ja lopputuloksena Hukalla on reisi kurassa ja Miska on sen näköinen kuin mitään ei ois ikinä tehny. Tosin Miska piti kans pestä kotona, kun ukko onnistuu aina sotkemaan hienon puolipitkän turkkinsa. Ja siihen tarttuu vielä kura ja kaikki roskatkin niin ihanan helposti, että välillä ihmettelen ihan tosissaan, miten bretonia voidaan käyttää käytännön metsällä.


Ja tämä oli vielä pientä...

Tämän lisäksi käytiin viime lauantaina Aulangolla kiertämässä Aulankojärvi. Oli mahtava reissu, tosi ihanat maisemat ja koiratkin käyttäytyi tosi hienosti. Oli kaikenlaisia puron ylityksiä ja pitkospuita ja vaikka mitä. Pysähdyttiin juomaan kaakaota ja syömään eväitä nuotiopaikalle, josta näki näkötornin järven toisella puolella. Koirat makas puiden juurella ja mutusteli possunkorviaan, jotka ostettiin eläinkaupasta ennen retkelle lähtöä. Samalla hankittiin kummallekin uusi hihna ja hieno feikki-furminaattori, ennen kuin koko talo peittyy koirankarvoihin.


Retken loppuvaiheessa "lapset" halus vielä leikkiä leikkipaikalla uimarannan vieressä. Edellisen kerran kun kävin siellä retkellä, leikkipaikalla tongittiin terrierin turkista viisi miljoonaa maa-ampiaista, joiden pesän pieni termiitti kävi ilmeisesti tallaamassa. Ja tälläkin kerralla, aivan kuten silloinkin, käytiin lyhykäinen keskustelu Miskan kanssa siitä, kuinka pienten poikien on tarkoitus ylittää sillat. Miskan mielestä alapuolelta tai väärältä puolelta sivusta. Meidän ihmisten mielestä yleensä ihan siltaa pitkin... Ja koko matka, ei puolta matkaa, mitä Miska yritti myös!

 

Tämän lenkin seurauksena polven kierukat sanoi YYA-sopimuksen irti, ja emäntä himmailee pitkin poikin keppien kanssa. Hukka on ryhtynyt oikein kunnon palveluskoiraksi. Jos keppi kaatuu lattialle, Hukka nostaa. Jos tarvin kirjan/ lehden/ sakset/ vaatteen/ koiranremmin/ mitä vaan, Hukka tuo.
Lenkillä se kulkee kauniisti vierellä ja varoo vetämästä yhtään, kun en pysty pitelemään sitä keppien kanssa kovin hyvin. Miska tietenkin viis veisaa mistään kepeistä!
Mutta ehkä tämä tästä, ei tämän polven kauaa pitäis vaivata kuitenkaan, on vaan vähän syvältä kun ei särkylääkkeet auta ja särkee koko ajan. Hukka osaa suhtautua, ja Miska kattelee pää kallellaan että mitä sä nyt meuhkaat. Ja rakas käyttää koirat lenkillä, tai nyt ainakin viikonloppuna on käyttänyt ja käyttänee huomenna kun sillä on vapaata. Sen jälkeen pitää katella mitä teen. Ärsyttävää tämmönen!
Taitaa jäädä ukkelin huomiseksi suunniteltu 1vee- kävelykin tekemättä, kun pelkkään sadan metrin matkaan meiltä rautatieasemalle menee puoli tuntia... Mutta kai tässä jotain keksitään. Tai siis että pakkohan tässä on.