Kyllä tää koiraharrastus on sitten vaarallinen taiteenlaji.

Oltiin maanantaista perjantaihin Hämeenlinnassa hoitelemassa juttuja ja silleen. Tiistaina kävelin Hukan ja iskän kanssa kaupunkiin hoitelemaan asioita, ja tuli sitten käveltyä asfaltilla hitusen liikaa. Täällä maallahan ei siis asfaltilla tule ikinä käveltyä, paitsi ihan lyhyitä pätkiä kaupassa ja silleen. Tuli sitten koko kesän kävelyt kerralla, eikä polvi tykännyt yhtään.

Seuraavat viikot linkutin aika tehokkaasti monta kertaa päivässä lenkille, pari pitkää lenkkiä joka päivä ja ne miljoona lyhyttä lenkkiä Miskan kanssa, ettei penska pissi lattialle (pissi silti, pari kertaa).

Keskiviikkona käytiin hakutreeneissä raunioilla kummankin hurtan kanssa. Miska tykkäs, ihmisiä ja kaikkee. Kaikilla oli nameja ja kaikki jututti pientä poikaa. Emmi osoittautui kaikkein ihanimmaksi ihmiseksi, sillä kun oli koko paketti lihapullia!

Hukkakin etsi hienosti. Tai miten sen nyt ottaa. Ensimmäinen ukko meni vanhaan roskikseen, mutta jostain syystä supehelppo roskispiilo osoittautuikin hemmetin pelottavaksi. Hukka kävi kattomassa roskiksen, säikähti ja paineli toiselle puolelle raunioita, kunnes kävin sen kanssa hakemassa namit ukolta.
Muut ukot tehtiin helpommiksi pienelle, ja ne löytyikin jo kivasti. Ehkä edellisestä kerrasta on liian pitkä aika, tiedä häntä :(

Itte onnistuin telomaan kinttuni siellä, kun menin bordercollie-poijalle piiloon kivikon päälle roskikseen. Potkaisin täyttä vauhtia sääreni sellaiseen betonilohkareesta töröttävään rautatankoon, ja sain sääreeni kananmunan kokoisen patin! Ai samperi kun sattu!

Ja nyt sitten täällä maalla päätin tarjota Hukalle vaihtelua arkeen ja lähdin sen kanssa metsälenkille. Hyvä idea, pätkä, tosi hieno! Ensimmäisen sadan metrin aikana bongasin polun vieressä kyyn kerällä sihisemässä, ja tein taas viidenkymmenen metrin pikajuoksuennätyksen sännätessäni karkuun.

Ja ennen kuin tunti ehti kulua metsässä, tajusin meidän onnistuneen eksyä. Ja niinpä siellä sitten harhailtiin pitkä tovi, kunnes löydettiin muu porukka ja päästiin takaisin tänne. Litskamärkänä ja polvi entistä paskempana, mutta silti. Olihan reissu, vaan tulipahan tehtyä.