Hukan viikonloppu ei vissiin sujunut ihan niin hyvin, kuin olisin toivonut. Olin itse pohjoisessa tekemässä joulunalus-kierroksen sukulaisissa (eli siskon perheen ja tädin luona), ja Hukalla oli sillä aikaa ihan uudet hoitajat meillä kotona.

Mä tenttasin tyttöjä pari tuntia torstaina, ja perjantaina ne sitten tuli koulun jälkeen hoitamaan riiviötä. Me lähdettiin itte jo kymmenen aikaan ajelemaan kohti pohjoista (ja oltiin muuten perillä vähän yli kymmenen illalla... meni vähän pitkäksi!). Laittelin matkalta viestejä, että ovathan menneet jo meille, ja että lellikää pennua paljon, se voi olla vähän surkeena, kun mä jätin sen yksin taas... Lauantainakin vakuuttelivat, että kaikki on ok, ja pitävät hauskaa siellä. Sunnuntaina ne oli lähteneet kuuden- seittemän aikaan illalla meiltä ja jättäneet riiviön kotiin yksikseen. Onneksi sentään makkariin ja valon päälle, niinkun mä käskin.

Mutta jos mä kerran sanon, että jos se pissii lattialle, siivotkaa, kylppärissä on kokonainen siivousväline-armada sen sotkujen fiksailuun, niin miten vaikea voi olla siivota? Mä en ilahtunut hirveästi, kun tulin kotiin, ja riiviö oli tehnyt viikonlopun aikana tarpeitaan lattialle. Pari kohtaa oli jätetty näppärästi huomaamatta ja yhden lammikon päälle oli heitetty lehti. Ei järin hyvää siivoamista, imho.
Ja Hukkahan ei tee lattialle, jos sitä viittii käyttää ulkona!

Olihan sillä vähän pitkä aika odottaa mua kotiin, mä olin viis yli yks yöllä perillä, ja makkarissa oli lammikko lattialla. Silti se ei ole kun kuus tuntia, ja sen aikaa se pystyis pidättämään, jos sen käyttää ulkona ennen yksinjättämistä.
Lisäksi löysin olkkarista suklaapapereita, jotka koira on nuollut. Ja mä tunnistan kyllä suklaapaperit, joita koira on nuoleskellut. Luulis taliaivoisimmankin idiootin tietävän, ettei koiralle missään tapauksessa saa antaa suklaata! Ei onneksi ollut tummaa suklaata, tai mä olisin hirttänyt ne idiootit. Ja tarkkailin muutenkin Hukkaa aika tiukasti muutaman päivän, kaiken varalta.

Mutta pohjoisen reissu noin muuten oli varsin onnistunut. Kummityttö on ihana, kuten aina, ja kun sai lahjan, ujostelikin vähemmän aikaa <3
Ja tätilässä oli koiranpennuja, pieniä pieniä bordertermiitti-lapsia, joista toinen mönki mun hupparin taskuun päättäen ilmeisesti tulla mun mukaan. Ei päässyt mukaan, ei vaikka mä rakastuin siihen ihan täysin. Vauvat oli kuitenkin vasta 6vk, eli liian pieniä tuotavaksi vielä meille. Otettiin niistä kuvia ja leikitettiin ja pallutettiin niitä. Ja säälittiin tätin rotikkaurosta, joka murisi ja ärisi pennuille, jotka mönki sen tassujen ja hännän päältä. Pennuthan ei siis tietenkään edes kuunnelleet urosta, joka murisi posket lerppuen pienille. Poikapentu istui sen naaman edessä (oli muuten rotikan kuonon kokoinen pieni <3 ) ja kuunteli ärinää. Sitten se läppäs urosta tassulla naamaan ja kaatu selälleen, kun tasapaino petti :D

Tätin rotikkauros on kyllä tosi paljon samanlainen, kuin siskon narttu. Se tädin uros on siis siskon koiran isä, ja tädin nuoremman rotikan isä kans. Molemmat on ihan samanlaisia, kuin Ruti. Huomaa, että ne on sukua toisilleen, kaikki samanlaisia rimpuloita, ja samanlaiset naamat ja luonteet niillä. Sisko meinas napata sen uroksen matkaansa kans. Ja sen meidän kesällä tänne tuoman bretonin siskon kans. Puolivuotias pieni punertava kenguru-bretoni, silläkin oli mieletön vauhti päällä.
Eikä muuten bretoni-lapset pelänneet rotikkaurosta sen enempää, kuin nämä terrierilapsetkaan! Sillä iskee aina kriisi päälle, kun se on sentäs Herra talossa (ainakin omasta mielestään), eikä edes pienet usko sitä. Sitten se tuli aina pöydän viereen nyyhkimään, kun toiset kiusaa, eikä usko sitä. Mä ihan rakastuin siihen taas.