Kelpiethän on fiksuja pieniä koiria, eikös? No, niin on Hukkakin. Joskus sen älykkyys on vain sellaista laatua, jota ei ihmisjärki kykene ymmärtämään. Ihan selvästi sen tekemisillä on joku tarkoitus, mutta se tarkoitus ei vain ihan aina selviä ihmisille. (Ja voi jukolauta tätä läppäriä, hävis pitkä pätkä tekstiä!)

Nyt täällä vanhemmilla Hukka on pari kertaa jätetty koko asuntoon yksin. Tai Röllin kanssa, mutta kuitenkin. Pentu on yksin ollessaan aina Hukan boksissa nukkumassa, koska sähköjohtoja valuu pitkin lattioita, eikä nämä lattiat ole mitään parhaita alustoja pennun sisäsiisteysharjoituksille.
Hukka on kova tyttö käyttämään päätään ja sen myötä täällä on saatu hämmästellä vaikka ja mitä omituista. Yks päivä tulin kaupasta, ja vanhemmat oli lähteneet Röllin ja Miskan kanssa ulos. Hukka oli yksinään koko asunnossa. Eteisessä oli siisti rivi kenkiä, oven edessä. Ei siis suinkaan nätisti vaatekaapissa, vaan ulko-oven edessä.
Toisen kerran vanhemmat tuli kotiin ja löysivät eteisestä maustepurkkeja siistinä rivinä. Ties mitä Hukan päässä oli liikkunut kun se oli kantanut kasan maustepurkkeja keittiön ikkunalaudalta verhon takaa eteiseen.

Lisäksi sen älynväläykset on johdattaneet sen jopa katutasossa olevan liikehuoneiston katolle, josta löysin sen tullessani sisälle Miskan kanssa. Se tutisi kauhuissaan ikkunan alla, ja minä kiipesin perässä, nostin sen syliin ja työnsin ikkunasta takaisin sisälle.

Eilen käytiin metsässä hakemassa rankoja, ja päästettiin koko pikkukoirajengi irti. Metsä rajoittuu rantaan ja rämeikköön, ja mikä ylläri, että sinne säntäsi koko sakki. Menin perässä pitääkseni pentua silmällä, se kun ei vielä osaa pysyä ihan siellä missä sen toivottais pysyvän, toisin kuin Hukka, joka tulee joka kerta luokse.
Mutta kolmella koiralla on mielettömän nopeat jalat, jopa pienellä kömpelöllä pennelillä, ja kadotin ne näkyvistä alta aikayksikön. Hukka tuli vettä valuvana luokse kun vislasin, mutta muita koiria ei näkynyt. Ja niinpä sitten säikähdin, että pentu on mennyt uimaan ja hukkunut, kun rannasta on vaikea päästä ylös. Hukalta se onnistuu, ja terrieri on niin sisukas, ettei kysele pääseekö jostain vai ei.
Komensin Hukkaa ettimään pentua, enkä tajunnut taaskaan luottaa paimenen hajuaistiin ja älykkyyteen, vaan käskin etsiä aina rannasta, vaikka se puikahti aina tulosuuntaan päin. Ja kun viimein seurasin sitä, löysin Miskan tutkimasta nuoria pihlajia isän kanssa.
Siellä ukkeli kierteli puulta toiselle, tutkiskeli niitä tarkasti, hylkäs osan ties millä perusteella, ja oli osasta sitä mieltä, että tää kaadetaan. Ja isä tuli perässä ja kaatoi osan Miskan "hyväksymistä" puista.
(Niistä rangoista tulee yhteen partiojuttuun vaellussauvoja, niiden piti olla suoria, puolitoista metrisiä ja sopivan vankkoja, muttei liian paksuja.)

Muutenkin pieni mies on varsinainen iskän koira. Se istuu iskän sylissä (tai röhnöttää ennemminkin) kattomassa telkkarista urheilua, osallistuu tomerasti, kun iskä kokkaa keittiössä ja makaa mahan päällä, jos isä kehtaa maata sohvalla. Jos äidin vastarinta ei olis noin kiivasta, olisin ihan varma, että Miska jää tänne isän koiraksi, kun mä tällä viikolla alan viedä tavaroitani pikkuhiljaa uuteen asuntoon.