Me ollaan rontin kanssa tehty nyt muutamaan kertaan sellasia vähän pidempiä lenkkejä, kymmenisen kilsaa suunnilleen. Kierretään siis järvi, Varikonniemen lenkki, ja tullaan ja mennään kaupungin kautta. Koira tykkää, aikaa menee puolesta toista kolmeen tuntia.

Reitti menee linnanpuiston ja tietenkin myös koirapuiston ohi. (Ja Linnan ohi, mikä on musta kaikkein kivointa, mä kun tykkään linnoista :D )
Ekan kerran meidän oli tarkoitus vaan mennä koirapuistoon, mutta kun siellä ei ollut ketään, jatkettiin matkaa tarkoituksena kävellä Aulangolle ja katsomaan hevosia. Lähdettiin kuitenkin rautatiesillalta eri suuntaan ja kierrettiin järvi. Ollaan tehty sama lenkki muutaman kerran, ja koira on aina väsy lenkin jälkeen, kun on paljon uusia hajuja ja se saa haistella välillä pitkäänkin. Ja juniakin menee! Rontti kuvittelee joka kerta, että me hypätään johonkin junaan ja odottaa häntä heiluen :D
Vielä ei ole päässyt kesken lenkin junaan, mutta se jaksaa olla kärsivällinen, ehkä joku kerta vielä!

Tänään ei kierretty järven toiselle puolelle, vaan käveltiin pitkä reitti järven omaa rantaa ja Linnan kivetyn pihan poikki ja kierrettiin linnankasarmit ja kaikki. Ja tehtiin sorsille selväksi, että kun Hukka lompsii paikalle, on syytä ottaa siivet alle. Äkkiä oppivat, mokomat :D Hukalla oli kivaa.
Takasin tullessa katsottiin taas koirapuistoon, ja kun siellä oli noutajapoika haalareissaan, me päätettiin mennä leikkimään.

Kävi ilmi, että tolleripoika oli hivenen laiskempi tapaus, ainakin tällä kertaa, eikä halunnut osallistua Hukan mielettömiin syöksyralleihin pitkin puistoa. Tosin Hukkakin oli vähän väsy pitkän lenkin jälkeen, eikä jaksanut riekkua pitkin puistoa.
Niinpä me sitten jo aika pian tultiin siihen tulokseen, että lähdetään kotiin nukkumaan. Otin Hukan vierelle istumaan ja pidin pannasta kiinni että saan hihnan kiinni, päätteli noutajapoika selvästi suuressa karvaisessa päässään, että nyt päästiin hommiin! Ja Hukalla oli silmät tippua päästä kun se tajus mitä se tolleri yritti :D
Laskeutu se tosin nätisti alas kun ärähdin sille että Ei!, mutta silti. Ekat treffit ja yks heti yrittää! Hukka on sentään sivistynyt koira, eikä tahtois ekoilla treffeillä niihin puuhiin :o


Ilmeisesti sille jäi nyt traumoja, niin tomerasti se kurmottaa isoa potkaluutaan lattialla. Vaikka alkuun luun kanssa olikin vähän ongelmia, se kun ei pentu ollenkaan hoksannut, mikä idea tossa luussa on.
Kun haettiin teurastamolta viis hervotonta puolimetristä potkaluuta, pussillinen siankorvia ja pari muovikassillista lihaa (kyllä, isot tytöt puolibarffaa), ehdittiin poltella hetki tupakkaa auton ulkopuolella, kun rotkut jo otti yhteen häkissä. Luiden siis piti olla samassa autossa ehkä kaks minuuttia, kun vanhempi neiti jo päätti että se on pareen pistellä nuorempaa turpiin heti kättelyssä, ettei se sitten kuvittele myöhemminkään mitään.
Ja kun saatiin ne ulos autosta ja laitettiin takasin sinne, ne otti uudestaan yhteen. Ja lopputuloksena nuorempi pääsi hoitoon vanhemmille siksi aikaa kun me käytiin kaupassa vanhemman odotellessa autossa.
Ja ekan kerran olin iloinen, ettei otettu Hukkaa matkaan, sehän olis ollut muussia, kun isommat tappelee! Vaikkei isommat nyt ehkä sanan varsinaisessa merkityksessä tappele, jos vanhempi kurmottaa nuorempaa joka alistuu kyllä kiltisti. Mutta silti mun ei olis tehnyt mieli tunkea kätösiäni sinne väliin, niinkuin sisko teki. Ja pakkohan sen oli, että saatiin ne erilleen. Vanhemmille nuorempi kaveri matkas mun jaloissa.

Niin, tämä liittyy luihin ja Hukkaan siten, että isot ottaa yhteen jo pelkästä luiden hajusta. Hukka sai luun lattialle ja mä kehuin sitä kovasti kun se meni luuta tutkimaan. Sitten mä istuin sohvalle ja avasin banaanin itselleni iltapalaksi.
Niin eiköhän mulla kohta ole pieni siniharmaa koira vieressä kuolaamassa sitä mun banaania! Vähän mulla oli siinä vaiheessa epätodellinen olo. Onko mulla siis koira vai apina?!
Nyt luu on sulanut ja maistuu jo Hukallekin. Ja kolisee ihanan isoon ääneen lautalattiaa vasten :D