Illalla käytiin taas ottamassa tottista läheisellä parkkiksella. Eli sadevaatteet niskaan ja menoksi.

Kun päästiin sinne, koko illan jatkunut sade taukosi ensimmäisen "kierroksen" ajaksi. Tosin maa oli märkä ja ilma täynnä kaikkia jänniä hajuja (siitä pupunkakasta puhumattakaan!), joten ei aina olis pieniä koiria kiinnostanut kuunnella mitä ihmiset niille sanoo.

Hukka, joka on, kiitos tupakoijien, lähestulkoon aina ekana vuorossa, tuli nätisti autosta ja kuuntelikin mitä sille sanottiin. Taskussa oli nakkeja, mutta parhaaksi palkaksi osoittautui pehmeä patukka, jolla riehuttiin aina hetki, kun meni hyvin.
Otettiin seuraamista, liikkeestä maahanmenoa pari kertaa, ja sitä semmosta istumaan jäämistä. Vielä ei pidä jäädä liikkeestä istumaan, vaan pelkästä perusasennosta.
Oltais otettu hyppyä, jos edelliset treenit ei olis olleet telineelle liikaa. Se näet hajosi paluumatkalla...

Seuraaminen meni hienosti. Ja mikä teki siitä vielä hienompaa, on se, että mä olen viimeinkin oppinut palkkaamaan sen oikein! Siis oikea-aikaisesti. Viimeksi kun otettiin videokuvaa, huomaa selvästi, että mä nakkaan Hukalle palkan just kun se kattoo suoraan eteenpäin, eikä mua. Mutta nyt sai palkan, kun oli pitkään kattonut mua silmiin.
Liikkeestä maahanmeno onnistuu pienellä viiveellä, mutta ongelma on enemmän siinä, että Hukka varastaa perusasentoon, kun tulen sen vierelle seisomaan. Mutta tätäkin työstetään, ja parin viikon päästä se varmaan on jo entinen ongelma.

Seuraavan kierroksen aloitti järkyttävä vesisade. Ja Hukka oli sitä mieltä, ettei se välttämättä halua tulla ollenkaan boksista ulos, vaikka pakkohan sen oli.
Se yritti siis tunkea auton alle ja mun jalkojen väliin ja joka paikkaan missä suinkin olis sateelta suojassa.
Sateella paras palkka olikin sitten nakinpalat, leikki ei oikein onnistunut.

Pieni sininen salama oli kyllä näkemisen arvoinen, kun se seisoi luimistellen korvat sivuille taittuneina (siis ei edes taakse, vaan toinen oikealle ja toinen vasemmalle), päälaki sinisenä kiillellen, silmät sirrillään ja häntä koipien välissä. Muistutti enemmän jotain suurkaupungin vilinään nakattua kojootinpoikaa kuin palveluskoiraa.
Mutta se totteli! Se teki niinkuin pyysin, vaikkakin silmät sirrillään ja varsin kapinoiva ilme märällä naamallaan.
Ja hauskimmaksi liikkeeksi on osoittautunut luoksetulo. Sitä otettiin, että sateessa olo tuntuis mukavammalta. Iida piti kiinni ja päästi irti kun kutsuin Hukkaa. Jostain syystä luoksetulot lähtee aina kuopaisemalla ja helvetillisellä vauhdilla. Hyvä toisaalta. Etenkin kun ne myös päättyy suoraan istumiseen mun eteen.

Viimeiseksi otettiin paikallamakuu ryhmäliikkeenä. Hukka oli reunimmaisena, Ruti keskellä ja Mikki toisessa reunassa. Kahden minuutin paikallamakuu, jonka ajan Hukka makasi kiltisti paikallaan. Tosin mä nyt en itte mene kauhean kauas vielä siitä, mutta silti. Seison ja katson sitä mahdollisimman itsevarmana silmiin että se pysyy paikallaan.
Tosin se kääntää aina päänsä eri suuntaan jossain vaiheessa, ja tajusin sen eilen, että se johtuukin ehkä siitä, että tuijotan sitä. Pitää kokeilla niin, etten tuijota niin tiukasti.
Mutta mikä teki treenistä ihan huipun, oli se, että Mikki nousi ylös. Ja Hukka pysyi maassa, vaikka katseli ensin Mikkiä ja näytti siltä, että vois vaikka nousta itsekin. Mutta se pysyi! Hukka makasi kiltisti kaksi minuuttia eikä hötkyillyt mihinkään, vaikka maakin oli vielä märkä ja pientä prinsessaa inhotti. Hyvä tästä tulee!