Eilen just junassa mietin, kuin ihanan helpot koirat mulla loppujen lopuksi on. Olihan niitten kamppeissa kova raahaaminen, kun otin ison pussin Miskan kuivaruokaa mukaan, tungin muovikassiin ja kassin sitten laukkuun. Voin kertoa, että se painoi, ja paljon!

Ja sitten siellä oli tietenkin mun omat kamppeet, pienen kuppi, niille annettu puruluu matkaevääksi, vesipullo ja vähän kaikkee muuta pientä kivaa.
Plus Hukan boksi kokoa dinosaurus, kun sen joutuu raahaamaan kahden koiran, kassin ja olkalaukun ohella junaan.

Yritin käydä hakemassa Oulaisten asemalta lipun, mutta eihän ne perkeleet myy enää siellä lippuja, ja piti juosta sitten kiireen vilkkaa salamaa imitoiden tunneliin ja sieltä laiturille ja pinkoa kuin gasellit ME- matkalla kohti junaa ja elukkavaunua. Täti nappas boksin ja Hukan (ja olihan maailman surkein ajatus!), mulla oli kassi, laukku ja Miska. Boksissa on vetokahva, mutta ei renkaita, kun en oo niitä ikinä tarvinnu. Vaan hyvinpä tuntui boksi kulkeutuvan perässä ihan ilman renkaitakin, vaikkakin oon vähän sitä mieltä, että ei ois tarvinu kiskoa sitä perässä. Semmosessa tunnelissa ääni kaikuu tosi hienosti, ja herkkis-Hukka kesken juoksujen ja vähän hädissäänkin kun mennään kauheella kiireellä... no, ei oo hyvä yhdistelmä. Kelpie hyppi edessä häntä koipien välissä ja vilkuili vähän väliä taakseen, että missä mamma on, tulenhan mä varmasti perässä. Viis me Miskasta siinä vaiheessa, kunhan minä tuun perässä, niin Hukalla on kaikki hyvin.

Miskakin juoksi yllättävän reippaasti ensin portaita alas, sitten tunnelissa mun mukana, ja lopuksi vielä portaat ylös ja laiturilla kohti oikeeta vaunua. Kai se sekin säikähti vähän ja luuli, että jätän sen matkalle jos ei tuu. Jos ei ois tullu, oisin kantanut sen.

 

Junamatka meni sinänsä hienosti. Samassa vaunussa oli ensin yks spanielinnäköinen koira (en tuntenut rotua), pieni sievä, hyvin käyttäytyvä narttu. Ja yks iso rottweileruros. Ja kesken matkaa tuli kyytiin vielä tiibetinspanielinarttukin. Oikein kiltti ja rutinoitunut matkaaja ilmeisesti sekin. Plus kissanpoika, hellyttävän pikkuinen ja musta.

En viittiny kysyä, onko uros leikattu vai ei, vaan vein koirat paikalleen ja hain boksin ja laukun junan eteisestä. Ja niin pieni sievä kelpietyttö vietti kuusi tuntia boksissaan ilman ongelmia, vettä sai välillä, ja annoin sille sen puruluunkin sinne. Sen aika kului rattoisasti siinä.
Miskaa varten levitin hupparin viereiselle penkille ja nosti pojan siihen. Olihan se siinä hienosti ensimmäisen pysäkinvälin, sitten se mylläsi mytyksi hupparin ja änkesi käsinojan yli syliin. Ja sitten se retkotti siinä selällään tassut ja korvat heiluen loppumatkan. Virnisteli ihmisille iloisesti ja yritti pussailla kaikkia. Ja hurmasi tottakai konnarit ja kaikki muutkin matkustajat.

 

Majoituttiin vanhemmille koirien kanssa, isä tuli asemalle vastaan ja auttoi kantamaan boksin ja kassit autoon. Rölli-terrieri otti hienosti Hukan ja Miskan vastaan, hetken sai pihassa tervehtiä ja sitten mentiin sisälle. Hukka meni boksiinsa nukkumaan ja Miskalle laitettiin päiväruoka tulemaan. Ensimmäisestä Röllin ärähdyksestä Miska oivalsi, ettei sen paikka ole keittiössä, kun ihmiset syö, ja makasi nenä kynnyksellä makkarin puolella. Ja tillisteli ruskeilla silmillään ihmisiä, että antakaa hei mullekin namii...

Kertaakaan ei oo koirat ottaneet yhteen, vaikka yhdellä on juoksut ja pieni pikkuveikkakin huolehdittavana. Vaan eipä Rölli lasta komentele. Tai komenteleehan se toki, mutta nätisti. Se tietää, että toinen on vasta vauva ja vähän syyntakeetonkin.
Illalla vauva osallistui sängyn laittoon kiskomalla patjaa ja lakanoita ja sukeltamalla joka välissä peittojen väliin, ja nukahti lopulta tyynylle. Hukka sentään väistää aina jalkopäästä, kun sinne tulee jotain uutta. Niin että lopulta nukuin yön Hukka jaloissani ja Miska mahaa vasten painautuneena. Höpsöt pienet.

Tänä aamuna käveltiin raunioille, Rölli ja iskä oli mukana, ja välillä iskä sai taluttaa Hukkaakin, kun pieni poika simahteli ja pääsi syliin rötköttämään.
Hukka sai käydä raunioilla tutkimassa sitä pelottavaa roskisbunkkeria, ja se olikin ihan kiva, kun äiskäkin meni sinne ja sitten rapsuteltiin siellä hetki ihan rauhassa. Ja minä kiipesin sinne ylös niille palkeille, ja yritin saada Hukan perään. Se kiipesi perässä kaltevan palkin ylös asti, mutta teki sitten täyskäännöksen ja lähti alas. Toista kautta se pääsi melkein ylös asti, mutta en viittinyt pakottaa toista, kun ei se kerran halunnut itte tulla. Ehkä joku kerta otetaan ihan maalimiehen kanssa siellä. Se voi olla vähemmän pelottava, jos minä oon antamassa taustatukea koiralle, ja se varsinainen palkinto, maalimies, on siellä ylhäällä.

Miskakin kävi raunioilla, kierreltiin rauhassa pitkin poikin ja poika kävi tutustumassa luoliin ja tunneleihin. Oli hirmuisen jännää, ja se kurkisti rengaskaivoihinkin. Ja kun tultiin takaisin isän ja Röllin ja Hukan luokse, se tökkäsi onnessaan isää polveen ja lysähti lopenuupuneena kenttään. Reppana. Sitten se pääsi syliin taas hetkeksi, ennen kuin lähdettiin kotiin.

 

Viideltä olis treenit raunioilla, mutta taidanpa olla hurja ja jättää koirat kotiin. Miskaa ei viitsi ottaa kävelemään sinne, ja Hukka taas... no, ei oo autoa, enkä tosiaankaan ajatellut tunkea juoksuista narttua toisten autoihin. Ja toisaalta, sekin on väsy ja vähän masis. Juoksut, pentu ja junamatkailu on ihan riittävästi pienelle tytölle. Se saa lomailla loppupäivän.