Hukalla on nyt vähän tylsää. Ei sillä muuten olis niin tylsää, mutta kun pihapiirissä laiduntava polle päätti keskiviikkoaamuna pistää tuulemaan ja pyöräytti pikkuisen oripojan maailmaan. Ja nyt kun oripoika on päässyt kirmaamisen makuun, ei koiria voi oikein pitää irti pihassa. Eikä voinut eilenkään, kun äitiheppa ei olis hirveästi ilahtunut kutsumattomista koiravieraista pikkuisensa lähellä.

Siispä meillä ulkoillaan hihnassa ja treenaillaan vaan, kun ollaan irti tuossa pihassa. Ja arvatenkaan tottelu ei ihan aina maistu pikku-Hukalle.
Ja kun sillä tavalla saa liian vähän virikkeitä, ja koirat huutaa ja vinkuu tylsyyttään sisällä, pakattiin Hukka ja siskon rotkut autoon ja mentiin juoksuttamaan niitä autolla.
Vanhimmainen ilmoitti, ettei se ainakaan oo auton ulkopuolella, jos äippä on sisäpuolella. Hukka puolestaan juoksi ensimmäistä kertaa elämässään auton vierellä ja oppi sen hetkessä! Juoksenteli iloisesti auton edessä ja vierellä, ja kun kerran jäi taakse haistelemaan jotain tosi jännää, ampaisi perään nopeasti kun töötättiin. Reipas pikkuinen koira. Ja vaikka vauhtia oli alle 10km/h, ja matkaa alta viisi kilometriä, oli neidit ihan väsyjä lenkin jälkeen.

Yöllinen äksöni ei ollut ihan meitä varten suunniteltua. Ukkonen nimittäin pyöri ihan päällä, niin että mulla sammui kännykkä, ja siskolla aukesi näppäinlukko ja syttyi valot puhelimeen. Hukka heräsi boksissaan ja isommat läähätti vähän epävarmoina. Ja täytyy myöntää että meitä ihmisiäkin ihan vähän hirvitti.

 

Iltapäivällä otin eilisen kana-aterian jämät kaapista lautaselle ja lautasen terassin pöydälle. Ja sitten vasta hain Hukan, joka hoksasi heti, missä sen palkka on. (Ollaan nyt pari päivää treenattu silleen, että sen palkka on iso kokonainen juttu jossain, ja sen saa kun äiskä laittaa välipalkka-lelun pois.)
Eilen välipalkkana toimi koirien käyttöön luovutettu futis (lahjoitettiin sen jälkeen, kun Ruti-rotikka iski hampaansa siihen, ihan viattomasti tietenkin, se vain meni rikki), ja tänään palkkana oli pehmeä patukka ja pieniä paloja kanaa.

Koiranperkele vaan päätti heti alkuunsa, että "sivu" meinaa persaus menosuuntaan ja mun oikealla puolella. Ei hyvä. Komensin tiukemmin, ja asento siirtyi aavistuksen vasemmalle, kolmannella se hyppäytti itsensä poikittain mun eteen. Ja koska meillä ei enempää komenneta, nappasin kiinni ja nostin sen oikeaan asentoon komentaen samalla painokkaasti, että "sivu!" Myös "seuraa" oli saanut Hukan mielessä täysin uuden merkityksen. Se tarkoitti alunperin, että tule reippaasti katsekontaktia pitäen max 20cm emännän jalasta vasemmalla puolella, häntä mielellään pystyssä ja heiluen.
No. Häntähän meillä ei juuri heilu, koska Hukka on suhteellisen marttyyrimainen suorittaja. Kontakti sitä vastoin on hyvä, ja häntä on pystyssä.
Tänään se seuraaminen vain tapahtui noin kaksi metriä minusta vasemmalla ja naama ihan eri suunnassa. Ei auttanut maanittelut eikä tiukemmat komennot eikä lopulta enää edes naksuttimen mukaantulo. Päinvastoin, jopa.

Vihonviimeiseksi otin noutokapulan ja yritin hioa oikeaa luovutusasentoa, mutta pieni kermaperse kieltäytyi edes harkitsemasta kapulaan koskemista. Tiukemmat komennotkaan ei auttaneet. Vaihdoin kapulan pehmeään pieneen motivointipatukkaan, joka on aina treeneissä toiminut palkkana, ja jota Hukka rakastaa kanniskella suussaan.
Nyt vaan oli edessä istuminen taas niin tuskaa sen mielestä, ettei suuta voinut avata kunnolla ollenkaan. Viidennen yrityksen jälkeen napautin sitä patukalla kylkeen, että se viittisi kiinnittää huomiota itse asiaankin, ja muistutin samalla neitiä kohteliaasti siitä, että nyt tehdään töitä eikä humputella. Ei vaikutusta, ei niin minkäänlaista.
Viiden minuutin päästä koskin patukalla kakaran päänuppia ikään kuin varmistaakseni, että siellä edelleen on jotain toimintaa. Ei tainnut olla.

Lopulta otti jo niin pahasti päähän, että koirakin tajusi tehdä asialle jotakin. Ei, se ei suinkaan ottanut patukkaa kiltisti suuhunsa ja odottanut, että otan sen takaisin.
Hukka otti jalat alleen ja juoksi kuistin alle, ja minä lähdin eri suuntaan. Kuistilla treeniä seurannut siskokin taisi hätkähtää, kun potkaisin maata mennessäni sen verran äkäisesti. Ja sanoin mennessäni, että sanoo heti kun koira lähtee perään.
Satun tietämään, että Hukka lähtee perään, ennemmin tai myöhemmin, mutten kuitenkaan halunnut ihan metsänreunaan asti kävellä. Ison kiven ohitettuani hoksasin koirien futiksen ja purin raivoni siihen. Ja pallo muuten lensi aika komealla kaarella hevosten laitumelle. Kaikeksi onneksi laidun on tyhjänä, kun hevonen ja varsapoika on toisella laitumella.

Ja joo, kun pallo oli lentänyt ja pahin kiukku laantunut, sisko huikkasi että koira lähti. Käännyin talolle päin, kyykistyin alas ja kutsuin koiran luokse. Raukka juoksi suoraan syliin ja nuoli naaman märäksi yrittäessään mielistellä.

Tuon jälkeen ei enää käsketty tehdä yhtään mitään, vaan syötiin kaikessa rauhassa taskussa odottavat pienet kananpalaset, ettei jää ihan paska fiilis. Kummallekaan.

 

Illalla olis vielä tarkoitus lähteä pyöräilemään, että kuluu virtaa vähän paremmin pieneltä. En vieläkään viitsi päästää irti ihan huvin vuoksi tuohon pihaan, enkä halua enää tänään ottaa tottistakaan, kun arvelen että hermot siinä vaan menee.