Eilen oli niin sateinen, vetinen, märkä ja syksyisen harmaan tympeä keli, että päätin tehdä Hukan kanssa vaihteeksi jotakin aivan uutta. Pienellä koiralla oli virtaa kuin keskikokoisessa ydinreaktorissa, se kun oli ensin herätetty aivan liian aikaisin aamulla ja raahattu ulkoilemaan vesisateeseen, ja sitten jätetty melkein kymmeneksi tunniksi yksin kotiin (työpäivä venyi, ja piti kävellä 40min kotiin). Siispä se odotti täpinöissään, että tehdään jotain tosi kivaa.

Käytin sen pihassa varttitunnin, ja siinä ajassa pienen koiran turkki ehti kastua niin, että koira muistutti enemmän pystykorvaista siiliä. Aika huvittava näky, oikeastaan... :D
Päätin hylätä leipomishankkeen, ja etsin Naksutinkoulutusta koirallesi- kirjaa. En muuten löytänyt. Se, kuten neljäkymmentä muutakin kirjaa, on jossakin hukkapiilossa. Otin kuitenkin naksuttimen, leikkasin muutaman lihapullan pieniksi paloiksi ja istahdin lattialle. Koira istui tietenkin heti eteen onnesta soikeena.

Päätin ensin tehdä jotakin tosi helppoa, ja palkkasin Hukkaa kontaktista, joka kerta kun se katsoi silmiin, sai namin. Vähän lyhempiä ja vähän pidempiä hetkiä, ja koira oppi juonen nopeasti. (Ei ollut siis eka kerta, kun naksuttelen sille.) Kun se alkoi tarjota kontaktia koko ajan, päätin vaikeuttaa juttua ja siirtyä uuteen asiaan. Halusin opettaa sen antamaan tassua. (Kaikki meidän perheen koirat osaa antaa tassua, osa vähän liiankin innokkaasti. En sitten tiedä, onko kamalan fiksua opettaa Hukalle samaa temppua...) Istuin ja odotin, koira tarjoaa innokkaasti kontaktia. Odotan hetken lisää, ja koira pyörähtää perusasentoon vierelle. Odotan vähän lisää, vaikka mietinkin, pitäisikö oikeaoppisesta perusasennosta palkata. Ennemmin tai myöhemmin sen pitäisi nostaa tassuaan, ja ansaita palkkansa. Koira menee maahan. Pyörähtää selälleen. Haukahtaa. Ryömii eteen. Nousee istumaan suoraan eteen. Katsoo edelleen suoran silmiin. Lopulta se nostaa toista etutassuaan aavistuksen, kuten aina vähän epävarmana. Samalla se kallistaa päätään. Palkkaan sen äkkiä. Kohta se kallistaa päätään uudestaan ja nostaa tassuaan. Vai pitäisikö sanoa, että se vaihtaa painoa jalalta toiselle.

Loppujen lopuksi koira oppii luontevasti kallistelemaan päätään ja vilkuilemaan epäluuloisena etutassujaan, kuin kysyäkseen "mitä tuo hullu taas näistä tahtoo?".
Lienee turha sanoakaan, että naksutin lensi takaisin hyllyyn, mistä sen otinkin, ja koira pääsi sateisen märkään metsään lenkille. Musta ei tule suurta naksutinkouluttajaa näillä taidoilla.

Viikonloppuna olis seuran talkoot Hauhovissa. Vähän mietin, että meniskö ollenkaan. Voishan se olla ihan kiva, ja varmaan onkin. Muttamutta. Koiran sais ottaa mukaan (mikä on ainakin mulle itsestäänselvyys näin lyhyellä varoitusajalla, kun tänään talkoista luin), mutta sen pitäis olla sisällä häkissä. Öö, just. Hukalla ei ole häkkiä. Tai sillä oli häkki, kunnes se onnistui kiskomaan siitä metallipinnat poikki ja osan irti. Häkki päätyi lopulta rottweilereille autoiluhäkiksi (oli siis Hukallekin vähän iso  häkki), ja vanhempi rotikka päätti pistää tuulemaan. Nyt häkki omaa kaksi seinää, katon ja lattian. Ei mitään tietoa, miten se pysyy pystyssä. Hukka ei kuitenkaan siellä pysy.
Taitaa olla hankinnan alla jonkunlainen kevythäkki Hukalle. Vois olla ehkä jopa vähän isompi... Kunhan sen saa kuljetettua esim. junassa kätevästi. Pitää miettiä.