Otsikko jo sanookin sen, mitä meillä on viime aikoina hommailtu.
Miska pääsi tänäkin kesänä treenaamaan arkitottista, eli, kuten sitä aina ennen treenejä psyykkaan, pitämään kivaa emännän kanssa.

Miskan koirakoulun treenihalli on ihanasti metsäisellä asuinalueella, mikä tietää sitä, että kun Miska harjoittelee arkielämän perusteita Hukka-prinsessa pääsee metsään lenkille rakkaan kanssa. Autossa on kotimatkalla kaksi väsynyttä mutta onnellista koiraa, hyttystenpurema rakas ja jonkinlaisen innoituksen saanut minä.

Viime sunnuntaina opettelimme sivulle tuloa. Kuten meidän kanssa treenanneet muistanee, Miska tietää kyllä mitä se sivulle tulo on. Halli on aika pieni, ja paikalla oli kokonaista kaksi (!) söpöä tyttökoiraa ja kaksi muuta poikakoiraa häiritsemässä Miskan keskittymistä. Sivulletulo ei ihan ottanut onnistuakseen.
Eikä kyllä oikein muutkaan jutut niin kauan kuin mulla on namia kädessä. Koiraparka ei huomaa mitään muuta kuin namin ja siinä se. Niinpä ohjaaja ehdotti namilautasen käyttöä. Namit erilliselle lautaselle vähän matkan päähän ja onnistumisesta vapautus nameille. Toimii pikkuiselle karhunpojalle!
Jopa ihmisen tervehtiminen meni Miskalta vähän ohi, kun piti samalla varmistaa selän taakse, ettei ihminen vain ole menossa Miskan lautaselle, siellähän oli sentään kaksi nakinpalaa!

Samoissa treeneissä huomattiin Miskan olevan hieno pieni mallioppija. Otettiin ohitusharjoituksia, kaikki koirat rivissä omistajan sivulle. Koira kerrallaan ohitti kaikki ja istui kohdalla. Miska seurasi ilmeisen tarkasti mitä tapahtuu, koska kun sen vuoro oli, se yritti joka välissä, kävellessäkin, iskeä pyllyn kenttään saadakseen herkun.
Samoin keinoin se taisi oivaltaa sanan "katso" merkityksenkin. Aluksi otetaan aina katsekontaktiharjoituksia, että saadaan koirat keskittymään meihin omistajiin. Hallissa kajahtelee käsky "katso" tai "katse", ja koirat saa namia ottaessaan kontaktin. Itse en käytä Miskalla sitä sanaa, mutta kummasti se on jo yhdistänyt sanan ja toiminnon toisiinsa.
Tänään lähikirjastolle kävellessä komensin koirat istumaan kun vetivät liikaa. Sanoin Miskalle että "katso", ja niinpä vain kääntyi pienen pojan katse omiin silmiini!

Tämäkin koirakoulu käyttää pehmeitä menetelmiä, eli käytännössä houkuttelua namilla. Operantti ehdollistaminen/naksutinkoulutus ei ole namilla houkuttelua, kaukana siitä. Silti moni tuntuu kehuvan käyttävänsä naksutinmenetelmää houkutellessaan nameilla koiraa istumaan tai seisomaan tai mitä ikinä. Itse huomasin sen olevan jotain ihan muuta ja lisäksi tosi paljon hauskempaa!

Hukan tällä viikolla alkanut agility nimittäin puoliksi pakotti ottamaan käyttöön kosketusalustan. Otin käyttöön vanhan pyöreän hiirimaton ja hyvän sinisen naksuttimen, ison kasan makupaloja ja oman pikku-Hukkani. Hukka on mun koe-eläimeni näissä jutuissa, sen maltti riittää ja se ymmärtää mua vähän paremmin kuin Miska.

Tarkoituksena on, että Hukka etenee kymmenisen metriä kosketusalustalle, iskee etutassut sen päälle ja makaa odottamassa naksahdusta ja palkkaa. (Sittemmin kävi ilmi, että pitikin opettaa namilautasen käyttö, mutta otettiinpa tämäkin harjoite kuitenkin ohjelmaan.)
Hukalla on kova taipumus ottaa tavaroita suuhunsa ja tuoda mulle. Tähän asti ei oo häirinnyt, päinvastoin! Kivahan se on, kun ei itse pidä kurotella tai kumarrella, kun pieni kiltti kelpietyttö tuo. Tässä tempussa siitä vain tuntuu olevan haittaa. Hukka tarrais mielellään alustaan hampaillaan ja tois mulle. Sen mielestä se on ihan oikein toimittu, ja kyllähän se sen näkökulmasta varmasti onkin- siitä on aina tullut palkkaa!

Nyt Hukka kuitenkin jo tietää, että kun alusta on muutaman metrin päässä, se menee alustalle ja pistää maaten. Jopa koira-aitauksessa ja isossa puistossa, jossa aitaus on. Omassa pihassa temppu ei jostain syystä onnistu... Kotona, sisällä, missä huoneessa vain onnistuu.

Myös Miskalle opetetaan tätä temppua. Lähinnä kai kuitenkin muistutellaan Miskalle mitä pitää tehdä että kuuluu naksahdus. Tai siis, ettei se naksahdus kuulu joka kerta samasta asiasta. Miskalle on naksuteltu katsekontaktista, maahan menosta ja istumisesta. Sekä käteen koskemisesta.
Miskan täytyy painaa kuono hiirimatolle ja mennä maaten kuullakseen naksahduksen. Minä vain taisin edetä liian nopeasti ja pohjustaa tempun huonosti, koska jos siirrän alustaa sivulleni tai vaikkapa metrin päähän eteeni, koira tulee ihan eteeni ja painaa päänsä jalkojeni eteen. Ihan kuin ensimmäisessä versiossa, jossa alusta on ihan jalkojeni edessä.
Tämä on toisaalta hyvä osoitus siitä, että koiriani ei ole veistetty ihan samasta puusta, ja että täytyy ajatella tarkasti mitä tekee ennen kuin tekee sen.

 

Hukan agility on siis kuitenkin alkanut. Aloitettiin toisen kerran alkeissa, kun tuli liikaa taukoja, enkä oikein ymmärrä itse aina miten täytyy ohjata koiraa. Pidän tästä uudesta, Lakeuden koiraharrastajien, agilitykouluttajasta todella paljon enemmän kuin edellisen seuran kouluttajasta. Harkitaan siirretäänkö meidät tuntia myöhempään ryhmään, jossa on alkeiden jatkoryhmäläiset, vai saadaanko jatkaa tässä ryhmässä.
Kerroin ongelmaksi lähinnä mun ohjausvirheet, ja heti alkoi tulla niistä palautetta- rakentavaa ja kannustavaa! Tykkään tosi paljon. Ohjaan liian myöhään koiraa, ja jotenkin pitäisi saada koira katsomaan radalla eteenpäin eikä minuun. Tässäpä meille ongelma! Onneksi ryhmä on pieni, viisi koirakkoa, joten kouluttajalla on aikaa meille kaikille.

Enkä ole muuten ikinä ennen joutunut juoksemaan koiratreeneissä kenttää ympäri! Jotenkin oon yhdistänyt yhteisen alkuverkat aina ihan muihin urheilulajeihin, mutta tämä kouluttajapa pisti meidät lämmittelyksi juoksemaan koirien kanssa urheilukentän ympäri ja venyttelemään ihan kunnolla ennen radalle pääsyä. Tosin ratahan ei vielä ole mikään rata, kun kyseessä on alkeisryhmä. Alkeishyppyjä ja putki, joka on tosi kiva kaikkien mielestä.
Kuulemma kaikki koirat rakastaa putkea. Enpä vain etelässä treenatessani huomannut- Hukankin putkirakkaus on pitkällisen työn tulosta! Ja muistan hyvin treeneissä, kuinka eräskin höpsö setteri maleksi putkeen _hyvin_hitaasti_ ja sitten sitä saatiinkin odotella. Kunnes tajuttiin sen jääneen putkeen päikkäreille.
Meidän tämän porukan koirat on ihan jostain muusta aurinkokunnasta, niin innokkaasti kaikki putkeen menivät ja hyppivät sen jälkeen innoissaan ihmistensä ympärillä, että katohan kun osasin ja menin ja olin taitava!

Kivaa on myös se, että kummassakin porukassa jossa treenataan, kannustetaan kehujen käyttöön. Mitä enemmän kehutaan, sen parempi!

Kehuilla ja naksuttimella on myös opetettu kaikenlaisia jännittäviä temppuja. Tässäpä yksi esimerkki, suoraan kirjasta Superkoira.

Komennolla "lakki" Hukka ottaa lippiksen lipasta kiinni, vetää lakin pois päästä ja ojentaa sen käteen asti.

Miskaa varten on olemassa samantapainen komento. Komennolla "kenkä" Miska ottaa ihmiseltä crocsin jalasta ja... no, joko lähtee sen kanssa omille teilleen tai pudottaa lattialle. Miskalle ei tavaroiden tuominen ole ihan niin kiva juttu.
Superkoira- kirjan mukaan ajattelin opettaa Hukalle myös jalkojen välistä pujottelun, pyörähdyksen itsensä ympäri ja kierähdyksen selän kautta ympäri. Kaikenlaiset temput, joissa se joutuu käyttämään kroppaansa on hyväksi agilitykentällä vuoroa odotellessa. Siksi lähinnä opetan näitä temppuja. Ja okei, siksikin kun se vaan on niin kivaa!