Tämä viikko on partioviikko. Se määräytyy aina sen mukaan, millä viikolla on Yrjön (nimi)päivä. Pyhä Yrjö on kaikkien maailman partiolaisten suojeluspyhimys, ja Yrjönpäivänä yleensä on Yrjönpäiväjuhlia lippukunnilla.

Partioviikko huipentuu partioparaatiin. Tällä kertaa piirin yhteinen paraati järjestettiin Hämeenlinnassa.
Koska mä en ole ollut mukana aktiivitoiminnassa nyt taas tänä vuonna juuri ollenkaan, en myöskään osallistunut paraatiin.
Mutta koska paraati kuuluu kuitenkin partioviikon ohjelmaan, päätin mennä katsomaan paraatia. Ja olen kauhea ihminen, huono koiranomistaja, suoranainen eläinrääkkääjä ja ajattelematon pikkutyttö, kuten sain kuulla parin paraatia seuraamaan saapuneen mummelin suunnalta.
Tiedän kyllä, että jäin hetkeksi huonoon kohtaan seisomaan, kun jalkakäytävä oli kapea ja lippukunnat oli alussa isoja. (Ensin on lippukunnan kyltinkantaja, yleensä joku söpö pikkutyttö tai -poika, sitten joku heppu, ei mitään tietoa mikä se virallisesti on, lipunkantaja/t, airueet, rummut, ensin pikkurummut ja sitten mahdollinen isorumpu ja sitten muu lippukunta.) Ja kun kaikki lippukunnat soittaa omaa rytmiään ja omaan tahtiinsa, ja se tulee äkkiä kohdalle ja yhtä äkkiä häviää siitä ja sitten tuleekin jo seuraava ja lippukunnat huutaa omiaan ja piirin huutoja ja ja ja... meteli on sanoinkuvaamaton aina välillä.
Piti vain jäädä siihen hetkeksi että nähtiin lippulinna, kun Suomen liput marssi ohi- mun mielestä upeinta koko paraatissa :D Hukka ei ollut ihan yhtä otettu...

Hukka istui häntä koipien välissä, nousi välillä seisomaan ja yritti hiipiä matalana kauemmas. Vein sen sitten soittokunnan viereen, soittokunnan toisella puolella oli paraatin vastaanottajat, eli meidän kohdalla kuului huutona vaan "lippukunta huomio" ja "katse oikeaan päin".
Ja kun soittokunta oli siinä, kuului rummut tasaisesti ja välillä kunnollisia kaikilla vekottimilla soitettuja kappaleita.
Ja Hukka rauhoittui entisestään, kun otin sen tiukasti käskyn alle sivulle perusasentoon.
Siinä se sitten istui ja heilutteli häntäänsä. Vilkas mua välillä silmiin tai tökkäs kuonolla käteen.
Kahdesti pikkukaveri haukkui: kun Hervannan Hukat marssi ohi, ja sanoin Hukalle että siinä menee monta Hukkaa. Hukka katsoi ohi marssivia hervantalaisia ja haukku. Oikein niin kuuluvasti ja tomerasti, kuin olis halunnut tervehtiä kaimojaan :D
Toisen kerran se haukkui, kun käskin sen haukkua omalle lippukunnalleni. Ja hienosti neiti haukkui. Joku pikkupoika säikähti että on iso koira jossain, ja alkoi sitten kihertää kun tajusi sen koiran Pikku-Hukaksi :D

Kun paraati päättyi, torilla oli paraatijuhla, ansiomerkkien jako yms.
Löydettiin iskä ja äiskä ja sisko ja pikkuinen prinsessa Skotti-Rölli Makuunin edestä seisomasta.
Yhdessä katsottiin juhlaa torin laidalla, Hukka häselsi taas ympäriinsä, kunnes komensin sen perusasentoon. Se tuntuu ihan oikeesti rauhottuvan ja ottavan jutut huomattavasti rennommin, kun on tiukasti käskyn alla, eikä voi mennä omin luvin pomppimaan sinne tänne.
Eli koirankoulutuksesta on siinäkin mielessä hyötyä. Ainakin vähän pehmeiden ja epävarmojen koirien kanssa.

Kaikki lippukunnat ei jaksaneet seurata juhlaa paikallaan (enkä ihmettele, suuri osa on kuitenkin ala-asteikäisiä, 7-10- vuotiaita, ja juhlassa jaetaan vaan ansiomerkkejä isoille johtajille. Tai siis johtajille.
Niinpä siihen pamahti semmonen naisihminen mukanaan lauma mini-ihmisiä. Eikun siis lapsia. Niitä kuitenkin. Ne on Hukan mielestä hirmu jänniä :D
Siinä oli ehkä viis-kuus sellasta sudenpentua ja yks ihan pikkuinen tyttönen, ehkä parivuotias, joka tahto välttis halia koiraa.
Rölli osaa istua kauniisti ja antaa lasten hoitaa. Hukka puolestaan osallistuis niin kovasti, että se pomppaa lapsen syliin ja pussailis lapsen ihan rikkipuhki.
Nyt se maltto kuitenkin hetken kauniisti ja sai pusun yhdeltä pikkutytöltä <3
Ja kun ne siitä lähti, Hukka katto mua tosi ylpeenä, että sainpa äiskä pusun!

Ja hetken päästä sama varsin tomera parivuotias tuli uudestaan. Sillä oli tullut itku, kun ei saanut jututtaa paria upeeta berniä meidän lähellä. Siispä ne tuli takasin meidän luokse ja se ojensi sormen Hukan luokse. Neiti katto sitä sormea vähän ihmeissään, mutta pussas sitten sitä. Pikkuinen nauroi ihan kipeenä Hukalle ja halas sitä yhtäkkiä.
Hukka häkeltyi niin että istahti alas silmät suurina. Pikkutyttö silitti vielä sen kaulaa ja kehui sitä kovasti. "Hieno koijja, hyvä koijja."
Aivan ihana lapsi, eikä hökeltänyt Hukan ja Röllin luokse niin kuin lapset yleensä tekee.

Illemmalla käveltiin vanhemmille, ja huomasin Hukan astuvan ristiin takatassuillaan. Siis silleen ihan kunnolla ristiin. Joku väitti sitä peitsaamiseksi, mutta ei kai se sitä ole? Lisäksi se kävelee paljon jäykemmin kuin ennen, ei puhettakaan ilmavan kevyestä ravista, millä se yleensä kulkee. Sen lihakset on kivikovat ja jäykät.
Niinpä se sai puolikkaan Röllin Norocarpia ja yritin kotona vähän hieroa sen lihaksia, kun kipulääke on vaikuttanut. Mä en ole hyvä hieromaan, niin että siitä tuskin oli valtavaa hyötyä, mutta jospa siitä ei nyt haittaakaan olis.

Ja kun tultiin vanhemmilta autolla kotiin, käytiin vielä hakemassa mäkkäristä ruokaa. Hukka odotti ulkona kun kävin sisällä tilaamassa. Ja kiva myyjäpoika lupasi tuoda ruuat ulos, kun sanoin että mulla on koira ulkona odottamassa. Ja Hukka sai oman pihvin ilman mitään "mömmöjä", niinkun se poika keittiön puolelle huikkasi :D
Mutta varsin väsynyt on pieni koira ollut kyllä tämän illan!